Oulun Elokuvakeskus täyttää 50 vuotta – lähes koko ajan mukana olleelle Sauli Pesoselle nuoruuden innostuksesta tuli elämäntyö

Oulun Elokuvakeskuksen (OEK) perustava kokous pidettiin 10. lokakuuta 1973. Noin neljä vuotta myöhemmin Elokuvakeskuksen silloisiin tiloihin Pyrinnön urheilutalolle astui 13-vuotias Sauli Pesonen, joka oli innostunut elokuvista ja janosi lisää tietoa. Aikana ennen internetiä sitä löytyi vain OEK:n kirjastosta, joka toimii edelleen, nyt Kulttuuritalo Valveella.

Siellä on myös Sauli Pesosen työhuone. Pesonen on toiminut OEK:n toiminnanjohtajana vuodesta 1987 saakka, mutta jo kymmenen vuotta aiemmin tehty ensitutustuminen imaisi nuorukaisen nopeasti mukaan toimintaan ja erilaisiin tehtäviin muun muassa kirjastonhoitajan sijaisena.

”Ne näkivät, että tuo jolppi käy täällä vähintään kerran, jos ei kahdesti viikossa, niin ne alkoivat antaa kaikenlaisia pikku hommia. Siitä se lähti”, Pesonen muistelee. Elokuvainnostuksesta aukesi hänelle elämäntyö – tavalla, jota Pesonen ei usko enää nykypäivänä mahdolliseksi.

Oulussa pitkä elokuvahistoria

Oulussa on ollut elokuvatoimintaa toistasataa vuotta. Jo ennen sotia teattereita oli useita: keskustassa Bio Kiistola Kirkkokadulla, Hovi Isollakadulla, Kino Aula Pakkahuoneenkadulla, Kino Albertinkadulla ja Tähti Asemakadulla sekä Tuirassa Kalliotiellä vuonna 1938 perustettu Bio Kuohu, joka toimii edelleen, nyt nimellä Star.

Sotien jälkeen elokuvia näytettiin yhä enemmän, kun edellisten lisäksi elokuvaesityksiä oli Kassatalon Riossa, Koskelankylän Valossa ja Pateniemen Honkapirtissä.

Myös elokuvakerhotoiminta oli erittäin vireää 1950–60-luvuilla.

”OTEK eli Oulun Teinien Elokuvakerho oli aikoinaan yksi Suomen suurimpia. Monet muistavat, että Petteri (Peter von Bagh) oli yksi sen ensimmäisiä vetäjiä”, Pesonen toteaa.

”Haluttiin saada vaihtoehtoja kaupalliselle toiminnalle, myös maakunnassa.”

1970-luvulle tultaessa televisio oli vienyt elokuvateatterien yleisöä. Oulun Elokuvakeskuksen perustivat aktiiviset alan harrastajat, etunenässä Raimo Ahonen ja Pentti Kejonen, vaalimaan ja edistämään alueellista elokuvakulttuuria. Oulun Elokuvakeskus oli Suomen ensimmäinen laatuaan.

Pesosen mukaan Oulussa pyöri jo tuolloin Suomen elokuva-arkiston esityssarja, ja yhdistys perustettiin osaksi helpottamaan käytännön asioiden ja paperityön hoitamista. Toinen syy oli aatteellinen.

”Haluttiin saada vaihtoehtoja kaupalliselle toiminnalle, myös maakunnassa”, Pesonen kertoo ja toteaa tämän periaatteen pätevän tänäkin päivänä.

Monipuolista toimintaa

Pesonen sanoo, että hänen käytännön työnsäkin perusasiat ovat säilyneet ennallaan, vaikka toiminta- ja mediaympäristö on vuosikymmenten varrella muuttunut valtavasti.

OEK pyörittää Valveen elokuvateatteri Studiota, vuokraa 16 mm:n elokuvia ei-kaupallisiin esityksiin, järjestää tapahtumia, seminaareja ja teemaviikkoja sekä joka marraskuussa vuoden huipputapahtumana kansainvälisen lasten- ja nuortenelokuvien festivaalin. Lapsille järjestetään myös päiväkoti- ja koulukinoesityksiä. Senioreiden elokuvakerho Kultalampikin alkaa koronatauon jälkeen uudelleen 14. lokakuuta.

OEK toimii myös Kansallisen audiovisuaalisen arkiston paikallisen esityssarjan järjestäjänä ja ylläpitää Suomen toiseksi laajinta elokuva-alan kirjastoa ja arkistoa. Yksi osa Pesosen toimenkuvaa on maakunnallinen työ: hän hoitaa Pohjois-Pohjanmaan alueen kuntien elokuvaneuvontaa.

Elokuvakasvatusta hoiti takavuosikymmeninä Oulussa kaksi rinnakkaista toimijaa, kun kaupungilla oli oma elokuvatoimisto, jota veti kulttuuriohjaaja Pentti Kejonen. Hän ideoi nykyisin suurta arvostusta nauttivan lastenelokuvien festivaalin ja järjesti muun muassa päiväkotien elokuvanäytöksiä.

Kaupungin elokuvatoimisto fuusioitiin vuonna 1993 Oulun Elokuvakeskukseen, mikä vahvisti OEK:n resursseja ja roolia. Nykyisin OEK toimii Oulun kaupungin kulttuurikumppanina.

Yhä vireä elokuvakaupunki

Pesonen pitää Oulua edelleen vireänä elokuvakaupunkina. Kerhotoiminta on pitkälti hiipunut kuten muuallakin Suomessa, mutta toisaalta alueella toimii monia yhdistyksiä, jotka järjestävät elokuvanäytöksiä ja erilaisia tapahtumia, myös yhteistyössä OEK:n kanssa.

”Jos ajatellaan elokuvateattereita, nehän näyttävät paljon enemmän vaihtoehtoelokuvia kuin ennen”, Pesonen sanoo ja nostaa esimerkiksi Starin, joka on rakentanut tietoisesti imagoaan tarjoamalla menestyselokuvien ohessa paljon erilaisia vaihtoehtoja.

Starin kaltaisia ”vanhan liiton teattereita” ei ole Suomessa muualla kovin paljon säilynyt.

”Ei todellakaan, ja kun se on ollut saman suvun hallussa 1940-luvulta saakka, niin se on pitkä, pitkä aika”, Pesonen sanoo ja kehuu Starin nykyistä vetäjää Kari Kantalaa rohkeista investoinneista.

Klassikot eivät enää vedä

Myös yleisön makumieltymykset ovat muuttuneet vuosikymmenten aikana. Pesonen harmittelee, että klassikot eivät oikein enää kiinnosta ihmisiä, eikä toisaalta televisiokaan niitä enää juuri tarjoa. Aktiivinen elokuvaharrastaminenkin on muuttanut muotoaan.

”Ennen muinoin oli melkein itsestään selvää, että jokaisella oli tietty yleistaju elokuvan historiasta ja kentästä. Nykyään kiinnostus on kohdistunut kapeammin, mutta syvemmin tiettyihin alueisiin”, Pesonen sanoo.

”Jos ajatellaan elokuvateattereita, nehän näyttävät paljon enemmän vaihtoehtoelokuvia kuin ennen.”

Pesosen mukaan Studion ohjelmistossa parhaiten menestyvät nykyisin yleensä eurooppalaista tuotantoa uudehkot olevat ihmissuhdedraamat.

”Tarinassa täytyy olla jokin särmä, ei saa olla liian siloteltua. Elokuvan ihmisten pitää olla kiinnostavia yksilöinä, mutta pitää olla myös yleispätevyyttä, josta tulee kosketuspintaa”, Pesonen arvioi.

Kinodrome-yhdistys järjestää Studiossa 22. lokakuuta yhteistyössä kaupungin sivistys- ja kulttuuripalvelujen kanssa Oulu elokuvissa -tapahtuman, jossa muun muassa Seppo Paakkari luennoi Oulusta kertovista elokuvista. Sauli Pesonen löytää oman suosikkinsa niistä dokumenttien puolelta.

”Tämä on tietysti ikäkausikysymys, mutta Eeli Aallon dokumenttia Oulu 1975–76 minä katson ehkä kaikkein mieluiten. Se johtuu siitä, että olin itse siihen aikaan 12–13-vuotias, joten se nostattaa nostalgisia tunteita eniten”, Pesonen pohtii.

OEK kiertää joka vuosi hoivakodeissa esittämässä Oulu-aiheisia vanhoja dokumentteja.

”Kerran oli ollut yksi vanhus, joka ei ollut puhunut pitkään aikaan, ilmeisesti yli vuoteen, yhtään mitään. Dokumentin nähtyään hän oli sanonut muutaman sanan siitä, ja hoitajat olivat aivan ihmeissään, että sehän puhuu vielä. Elokuva voi tavoittaa yllättävällä tavalla”, Pesonen sanoo.