Oululainen lastenlauluyhtye Liikkuva Laulureppu soittaa suvaitsevaisuuden ja tasa-arvon säveliä

Mari (vas.) ja Timo Raution Liikkuva Laulureppu-yhtye on ilahduttanut lapsia ja aikuisia osallistavilla konserteillaan monien vuosien ajan. Kuva: Markku Hyttinen / Fotoinferno

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Henna Saarenketo

Jaa sosiaalisessa mediassa:

 

Liikkuvan Laulurepun tarina on alkanut vuonna 2008, kun Mari ja Timo Rautio päättivät järjestää erityislapsiperheille suunnattua muskaritoimintaa. Erityisryhmien kanssa työskentely on muusikkoperheelle edelleen sydämen asia.

”Pikkuhiljaa ryhmätoiminnan aloittamisen jälkeen siirryimme tekemään lastenmusiikkia. Meidän koko musiikillinen toiminta perustuu siihen, että ihmisiin suhtaudutaan tasapuolisesti ja kaikki otetaan huomioon”, kertoo Mari Rautio.

Muskaritoiminnan lisäksi taiteilijat järjestävät musiikkikerhoja sekä bänditoimintaa itsenäistyville erityisnuorille. Rautiot ohjasivat myös nuorten -ja kehitysvammaisten aikuisten Hymyreput-kuoroa kymmenen vuoden ajan.

Tasa-arvoisuus on Rautioille tärkeä kivijalka, jonka päälle heidän musiikillinen toimintansa rakentuu. Kuva: Aapo Rautio

Ihmislähtöistä työskentelyä

Liikkuva Laulureppu tekee tiivistä yhteistyötä Oulun Seudun omaishoitajat ry:n kanssa. Tieto harrastusmahdollisuudesta kulkeutuu erityisryhmille yhdistyksen kautta, ja musiikkitoiminnasta on tullut niin suosittua, että ryhmät täyttyvät aina nopeasti.

”Musiikkikerhot ovat Oulun kaupungin tukemaa toimintaa ja se on osallistujille ilmaista. Tämä harrastus on älyttömän tärkeä tukimuoto perheille, joten olemme todella kiitollisia kaupungin tuesta. Toivomme sydämestämme, että saamme jatkaa toimintaa tulevaisuudessakin”, sanoo Mari Rautio.

Rautio kuvaa erityisryhmien kanssa työskentelyä mielenkiintoiseksi tehtäväksi, jossa oppii aina jotain uutta.

”Ryhmissä täytyy ottaa huomioon jokainen yksilö ja heidän tarpeensa. Toiminta suunnitellaan kullekin ryhmälle ja ihmiselle sopivaksi”, Rautio kertoo.

”Mitä enemmän työskentelemme erilaisten ryhmien kanssa, sitä paremmin osaamme lukea ihmisiä, kuinka jokaisen kohdalla tulee toimia. Kaiken tekemisen lähtökohtana on aina se henkilö, jonka kanssa työtä tehdään”, hän jatkaa.

Laulurepun järjestämä harrastustoiminta on saanut osallistujilta ja heidän perheiltään positiivista palautetta.

”Lapset antavat usein palautteen siinä hetkessä, kun jotain tehdään. Se tuntuu hyvältä. Meidän mieltämme lämmittää myös aina, kun jonkun ihmisen kohdalla löydetään juuri hänelle oikea tapa toimia, ja saa nähdä kuinka henkilö suorastaan avautuu”, iloitsee Rautio.

Muusikoille keikkailu on elämän sokeri ja suola, ja Liikkuva Laulureppu odottaakin innolla kesän tulevia konsertteja. Kuva: Inka Koutaniemi

Lauluja suvaitsevaisuuden puolesta

Syksyllä 2021 Liikkuva Laulureppu aloitti suvaitsevaisuuskampanjan, jonka myötä on syntynyt jo kolme laulua videoineen. Sama aurinko, Yhteinen maailma sekä Oulun elokuvakoulun kanssa yhteistyönä valmistunut Apinasatu kertovat kaikki omalla tavallaan yhdenvertaisuudesta.

”Tämä projekti on meille todella tärkeä ja haluamme ehdottomasti saada sille jatkoa”, Rautio painottaa.

Marin ja Timon lisäksi Liikkuvan Laulurepun bändiin kuuluvat myös heidän poikansa Eeli ja Aapo Rautio. Vaikka vanhemmat keikkailevat usein duona, esiintymisiä tehdään välillä myös isommalla kokoonpanolla.

”Kesälle on tulossa paljon konsertteja. Muun muassa äitienpäiväkonsertti toteutetaan Valveella, osana Lumotut Sanat -tapahtumaa ja myöhemmin kesällä meidän kanssamme pääsee leikkimään Loppulan tilalle, jossa voi samalla retkeillä koko perheellä”, kertoo Mari Rautio.

Harrastustoiminnan kautta erityislapsiperheet ovat tutustuneet Rautioiden tapaan toimia, joten kynnys konsertteihin osallistumiseen on madaltunut tai kadonnut kokonaan.

”Meidän esityksemme ovat tarkoitettu aivan kaikenlaisille ihmisille. Kenenkään ei tarvitse jännittää, osaako oma lapsi käyttäytyä juuri oikealla tavalla, vaan jokainen saa olla mukana semmoisena kuin on”, Rautio vahvistaa lopuksi.

Lisätietoja Liikkuvasta Laulurepusta löydät tästä linkistä.

 

Lue myös