Oululainen Daisy Bolt kisaa The Voice of Finlandin live-lähetysvaiheessa – haaveissa oma bändi

Anna Puun joukkueessa laulava Daisy Bolt pitää eritoten brittiartisteista sekä balladeista. Kuva: Antti A.T. Leinonen

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Pasi Rytinki

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Lastentarhassa työskentelevällä 20-vuotiaalla oululaisella Daisy Boltilla on perjantaina 14. huhtikuuta edessä jännät paikat Turun kulttuurikeskus Logomossa, jossa hän laulaa jatkoonpääsystään The Voice of Finland -lauluohjelman live-lähetysvaiheessa. Mukana kisassa on neljä joukkuetta, joilla kullakin on oma tähtivalmentajansa. Jokaisessa joukkueessa on jäljellä enää neljä laulajaa.

Perjantain suorassa lähetyksessä ovat vuorossa Team Elastinen sekä Anna Puun Team Anna, joista jälkimmäiseen Daisy Bolt kuuluu. Kummastakin joukkueesta putoaa pois kaksi kilpailijaa. Ihmiset saavat äänestää yhden kilpailijoista jatkoon, ja toisen jatkoonpääsijän päättää oma tähtivalmentaja.

Uusien kokemuksien äärellä

Daisy Bolt kertoo lähteneensä mukaan ohjelmaan tutustuakseen uusiin ihmisiin, jotka myös puuhaavat musiikkimaailmassa. Lisäksi hän halusi kartuttaa esiintymiskokemustaan.

”Olen saanut elämänystäviä kisasta. 7-vuotiaasta asti olen käynyt laulutunneilla, ja esiintymiskokemusta minulla oli aiemmin jonkun verran, mutta kaikkiaan tämä oli täysin uusi juttu. Koko ohjelman tuotanto on ollut kokemuksena ihana, ja ollut mielenkiintoista nähdä mitä kaikkea kameroiden takana tapahtuu. Enkä kadu hetkeäkään mukaan lähtemistä.”

Daisy Bolt sanoo ohjelman kehittäneen häntä myös ihmisenä eikä pelkästään laulajana.

”Olen saanut lisää itsevarmuutta ja uskon enemmän itseeni. Kun astun lavalle, tunnen olevani kotona. Tämä tuleva perjantai on asia, josta olen aina unelmoinut pienestä pitäen, että voi laulaa noin isolle yleisölle.”

Englannista 10-vuotiaana Suomeen muuttanut Daisy Bolt esittää live-lähetyksessä kappaleen Flowers, jonka alkuperäinen esittäjä on Miley Cyrus. Kuva: Nelonen

Itsensä haastamista parrasvaloissa

Laulukilpailussa tähän vaiheeseen pääseminen on ollut viime kesästä saakka alkanut prosessi.

”Olennaisimpana asiana olen joutunut harjoittelemaan kärsivällisyyttä. Ne päivät voivat olla tosi pitkiä. On harjoiteltu odottamista, pitkäjänteisyyttä ja salaisuuden pitämistä. En ole voinut kertoa ystäville, mitä olen tehnyt – se on ollut itselle haaste”, Bolt sanoo.

”Perhekin ollut sitä mieltä, että osallistuminen laulukilpailuun on tuonut ekstraa meidän arkeemme ja valoa synkkään talveen.”

Ennen esitystään hän kertoo hakevansa sopivaa fiilistä laittamalla musiikkia soimaan ja tanssimalla.

”Sillä tavoin ei ota sitä liian vakavasti, ja se on mukavaa puuhaa. Lähetyksiin valmistaudun avaamalla ääntäni aamusta saakka, syömällä oikeanlaisesti ja nukkumalla hyvin ainakin yhdeksän tunnin yöunet.”

Esiintyminen The Voice of Finland -ohjelman säihkeessä on lisännyt jännitystä Daisy Boltin elämään.

”Perhekin ollut sitä mieltä, että osallistuminen laulukilpailuun on tuonut ekstraa meidän arkeemme ja valoa synkkään talveen.”

Mieltymyksistä ja haaveista

Daisy Bolt toivoo pääsevänsä nyt perjantaina jatkoon, ja hänellä onkin mieleinen laulu jo valittuna seuraavassa vaiheessa esitettäväksi. Erityisenä vahvuutenaan laulajana hän pitää tulkitsemista.

”Kaikissa lauluissa, joita olen jo laulanut, lyriikat ovat sitä, mihin itse uskon. Kun tulkitsen tekstiä, tiedän mistä laulan, ja se näkyy ilmeistä ja eleistä siellä lavalla. Minusta on kiva kanavoida tunteet ja energia siihen lauluun. Ne ovat just sellaisia Daisy-biisejä, jotka kuuluvat minun persoonaani”.

”Olisi ihanaa tulevaisuudessa oppia kirjoittamaan omia lauluja, tai sitten tehdä yhteistyötä sellaisen kanssa, joka kirjoittaa lauluja.”

”Lavalla tuntee vapauden, ja mennessä sinne astut ikään kuin kuplaan, jolloin olet jossain ihan eri maailmassa. Keho vain ottaa vallan – keho vain menee ja tekee. Siitä tuleva adrenaliini on ihanaa, ja sitä haluaisi kokea enemmän ja enemmän.”

Daisy Boltilla on muitakin toiveita musiikin saralla.

”Olisi ihanaa tulevaisuudessa oppia kirjoittamaan omia lauluja, tai sitten tehdä yhteistyötä sellaisen kanssa, joka kirjoittaa lauluja. Tai olla bändissä. Se oisi ehkä minun ykköshaaveni, eli laulaa bändissä”.

Varmaa on, että ohjelmaan osallistuvat artistit saavat sitä kautta ilmaista näkyvyyttä. Se edesauttaa kontaktien luomisessa sekä yhteyshenkilöiden tapaamisessa, ja edelleen keikkojen urkenemisessa.

The Voice of Finland -kisassa on mukana vielä myös oululaistunut Antti Alatörmänen.

The Voice of Finland perjantaina 14. huhtikuuta suorana Nelonen-kanavalla klo 20.