Luovia ammatteja esille – Proton näyttelyyn tuodaan paikallisten oppilaitosten osaamista

Kuvassa oleva Valonpisara-valaisin on Lapin yliopiston teollisen muotoilun opiskelija Linnea Virtasen suunnittelema. Kuva: Ville Rinne

Julkaistu: Kirjoittaja: Pasi Rytinki

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Näyttelyssä ovat mukana kolme alueen suurinta oppilaitosta, Lapin yliopiston taiteiden tiedekunta, Koulutuskuntayhtymä OSAO:n taideteollisuusalat sekä Oulun yliopiston arkkitehtuurin osasto.

”Pidän tärkeänä, että pohjoista muotoiluosaamista ja alan koulutusta tuodaan esille alueella. Toivottavasti yhteistyö muotoilukeskus Proton kanssa piristää alaa ja vahvistaa sen näkyvyyttä niin suurelle yleisölle kuin opiskeluvaihtoehtoja pohtiville”, sanoo koulutuskuntayhtymä OSAO:n koulutuspäällikkö Leena-Kaisa Isotalo Proton tiedotteessa. Näyttely järjestetään samoihin aikoihin oppilaitosten yhteishaun kanssa.

Näyttelyssä on esillä arkkitehtuurin, jalometallialan, puusepänalan, vaatetus- ja tekstiilimuotoilun ja teollisen muotoilun oppilastöitä.

”On tärkeää nostaa alan koulutustarjontaa esiin sekä kertoa käytännön esimerkein millaisia tulevaisuuden tekijöitä oppilaitoksissamme kouluttautuu”, korostaa Lapin yliopiston yliopisto-opettaja Milla Johansson.

Laaja alueellinen oppilaitosyhteistyö on Protolle tärkeä osa yhdistyksen toimintaa. Juuri opiskelijajäsenyyden lanseerannut yhdistys toimii näyttelyn myötä linkkinä oppilaitosten välillä ja vahvistaa Oulun ja Rovaniemen yhteyttä pohjoisina muotoilualan toimijoina.

”Tavoitteenamme on kehittää pohjoissuomalaista muotoilua, ja näyttelyn kautta voimme tuoda nuorille tietoa erilaisista luovien alojen ammateista”, toteaa Proto ry:n toiminnanjohtaja Hanna Rauma.

Muotoutumassa – New Design from the North -näyttely on avoinna muotoilukeskus Protossa 24.2.–25.3. 2023 keskuksen aukioloaikoina. Viimeisellä esilläoloviikolla Lapin yliopiston osasto siirtyy Rovaniemelle osaksi Arctic Design Weekin ohjelmaa. Näyttelyn avajaisia vietetään torstaina 23.2. klo 17–19. Lisätietoja: https://proto.fi/muotoilukeskus/