Tool Camp -kisassa lapset ja nuoret saavat äänensä kuuluviin

Opettaja Heikki Vimpari oppilaineen viime vuoden Tool Camp -tapahtumassa, jossa ratkaistiin ajankohtaisia haasteita Steam-pedagogiikkaa hyödyntäen. Tällä kertaa tapahtuma järjestetään Tullisalissa.

Koulutus

Julkaistu: Kirjoittaja: Laura Heikkinen

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oivalluksia, innovaatioita ja innostavaa ohjelmaa – Toivon Agenda -tapahtumassa lapset ja nuoret tutustuvat kestävän kehityksen tavoitteisiin toiminnallisen messupäivän kautta. Tullisalissa 8–9. toukokuuta pidettävässä tapahtumassa huipentuu myös Steam-pedagogiikkaan perustuva Tool Camp -haastekilpailu. Tänä vuonna mukana on ensimmäistä kertaa Oulun ammattiopisto.

Miten lapset ja nuoret saisi innostumaan lukemisesta? Entä millaista on tulevaisuuden muoti? Tällaisiin kysymyksiin päiväkodit ja koulut ovat miettineet kuluvana keväänä vastauksia osana Tool Camp -haastekilpailua.

Kilpailun innovatiivisia ratkaisuja esitellään tulevana torstaina ja perjantaina Tullisalissa Toivon Agenda -tapahtumassa. Monipuolisen ja hauskan ohjelman avulla nostetaan esiin tärkeitä kestävän kehityksen teemoja, jotka voivat jäädä helposti abstrakteiksi myös aikuisille.

”Kyse on YK:n kestävän kehityksen Agenda 2030 -tavoitteista. Se on Pariisin ilmastosopimuksen ohella varmasti yksi ihmiskunnan tärkeimmistä asiakirjoista”, tapahtuman merkitystä avaa kehittäjäopettaja Jussi Tomberg.

Usko tieteeseen ja tutkittuun tietoon tuntuu olevan nykypäivänä koetuksella. Haluamme tuoda esiin molempien tärkeyttä.
Kehittäjäopettaja Jussi Tomberg

Toivon Agenda herättelee nuoret ja lapset kestävän kehityksen teemojen äärelle vaikuttavalla ja konkreettisella tavalla, Tomberg luonnehtii. Luvassa on erilaisia työpajoja ja kiinnostavia vieraita, kuten vatsastapuhuja Sari Aalto, Ylen luontotoimittaja Markku Sipi ja räppäri Stepa. Yläkoululaisille ja toisen asteen opiskelijoille suunnatussa Science Slam -ohjelmassa eri alojen tutkijat esittelevät tiedettä viihdyttävästi, yllättävilläkin tavoin.

Yksi tämän vuoden teemoista on Tombergin mukaan juuri tieteen merkitys.

”Usko tieteeseen ja tutkittuun tietoon tuntuu olevan nykypäivänä koetuksella. Haluamme tuoda esiin molempien tärkeyttä.”

Parhaat ideat lapsilta ja nuorilta

Toivon Agendassa hyödynnetään Oulussa laajasti käytössä olevaa Steam-pedagogiikkaa, jonka pääpaino on muuan muassa yhteisöllisessä ja ongelmaratkaisukeskeisessä oppimisessa. Tämä näkyy myös Tool Camp -kilpailussa, jossa haasteita ratkotaan 3–5 hengen ryhmissä. Osanottajien luovuus ja kekseliäisyys ovat pääosassa, ja kisa yhdistelee eri oppiaineita ja opetusmenetelmiä.

”Tool Campissa lapsista ja nuorista tulee yhdessä aktiivisia ratkaisijoita. He pääsevät tutustumaan monesta eri näkökulmasta näihin ilmiöihin, joista usein välitetään enimmäkseen kielteistä kuvaa”, toteaa Tool Campin toinen pääjärjestäjä, Steam in Oulu -koordinaattori Paula Vorne.

Vorne huomauttaa, että esimerkiksi lukutaitoon liittyvän huolipuheen sijaan asiasta kannattaa kysyä suoraan lapsilta ja nuorilta itseltään – heiltä kun parhaat ideat kuitenkin tulevat.

”Näin he itse myös oppivat, että on mahdollista miettiä ja etsiä ratkaisuja sen sijaan, että asioita jäisi murehtimaan.”

Kisarupeaman aikana ehtii kehittää monenlaisia taitoja. Ensin ideoita on mietitty koulukohtaisesti, ja tulevana torstaina ja perjantaina Tool Camp -päivään valitut työt pääsevät esiteltäviksi tuomariston eteen. Tuomaristossa on mukana yhteistyötahoja esimerkiksi Oulun yliopistolta.

”Päätapahtumassa pääsee todella harjoittamaan esiintymistaitojaan, kun kilpailijat kertovat tuomareille töistään ja pitävät hissipuheen. Vaatii uskallusta mennä lavalle, mutta samalla se tarjoaa mieleenpainuvan kokemuksen”, Vorne sanoo.

Tool Camp -päivissä näkee valtavan energian ja innon, mikä lapsissa ja nuorissa on, ja miten taitavia he ovat.
Steam in Oulu -koordinaattori Paula Vorne

Vorne toteaa hymyillen, että hänelle itselleen Tool Camp -kisa on työvuoden kohokohta. Hänen mukaansa on upeaa seurata, miten ylpeitä lapset ja nuoret ovat omista töistään ja miten he haluavat kehittää niitä eteenpäin. Myös ongelmista ja haasteista keskustellaan avoimesti, sillä Steam-työskentelyyn kuuluu, ettei haittaa, vaikkei kaikki mene aivan kuten piti.

”Tool Camp -päivissä näkee valtavan energian ja innon, mikä lapsissa ja nuorissa on, ja miten taitavia he ovat.”

Edistää myös työelämätaitoja

Tool Camp on avoin kaikille 0.–9. luokkien lapsille ja nuorille sekä toisen asteen opiskelijoille. Tänä vuonna mukana on ensimmäistä kertaa myös Oulun seudun ammattiopisto. Kisan teemoihin ovat syventyneet OSAO:n toisen asteen ensimmäisen vuoden kaupallisen alan opiskelijat.

”Suosittu aihe meillä on ollut erityisesti tulevaisuuden muoti sekä keksintö, jota ei olisi koskaan pitänyt keksiä. Tällaisia ovat nuorten mielestä esimerkiksi ydinase, joka varmasti puhuttaa tällä hetkellä, ja kännykkä. Meistä on hyvä, että nuoret itse pohtivat, mitä kaikkea puhelin saa omassa arjessa aikaan”, miettivät vastuuopettajat Anu Pokela ja Satu Virtanen.

OSAO:lla Tool Campiin osallistuu ammattiopistolla 120 opiskelijaa pienryhmissä. Pokela ja Virtanen toteavat, että nuoret ovat työstäneet hyvin ratkaisuja valitsemiinsa teemoihin, mutta ajatus tuomariston edessä esiintymisestä hiukan jännittää.

”Olemme olleet todella vaikuttuneita meille esitellyistä töistä, joten toivottavasti saamme Tool Camp-päivään mukaan useamman ryhmän.”

Kaikkien ääni kuuluvaksi

Pokelalle ja Virtaselle Tool Campin järjestäminen on ollut ”hyppy syvään päätyyn”, mutta myös mieluisa sellainen, koske he kokeilevat opetuksessa mielellään uusia asioita. He ovat yhdistäneet vahvaa yrityskasvatustaustaansa steam-pedagogiikkaan ja muodostaneet sitä kautta itselleen luontevan Tool Camp-toteutustavan.

”On mahtavaa, että Oulussa järjestetään tällaista: tätä kautta lapsilla ja nuorilla on mahdollisuus ottaa kantaa erittäin ajankohtaisiin aiheisiin. Kaikkia koulutusasteita pitäisi kuulla ja kaikkien nuorten ääni pitäisi saada kuuluvaksi. Juuri siksi tämä on niin hieno juttu”, Pokela ja Virtanen sanovat.

Kilpailussa käsitellään yleismaallisia, moneen ammatilliseen koulutukseen sopivia teemoja. Innovatiivinen ajattelu ja ongelmanratkaisukyky ovat lisäksi työelämätaitoja, joita tulevaisuudessa tarvitaan.
Vastuuopettajat Anu Pokela ja Satu Virtanen

Hienoa Tool Campissa ja samalla Toivon Agendassa on Pokelan ja Virtasen mielestä myös verkostoitumisen mahdollisuus eri koulutusasteiden välillä. He toivovat, että Tool Campista muodostuisi OSAO:lla jokakeväinen tapahtuma.

”Kilpailussa käsitellään yleismaallisia, moneen ammatilliseen koulutukseen sopivia teemoja. Innovatiivinen ajattelu ja ongelmanratkaisukyky ovat lisäksi työelämätaitoja, joita tulevaisuudessa tarvitaan.”

Kaikki lähtee lapsista ja nuorista

Tämänvuotinen Toivon Agenda on järjestyksessään neljäs. Tapahtuman mittakaava on kasvanut kerta kerralta. Lavaohjelma striimataan, joten sisällön tavoittaa myös sellainen yleisö, jolla ei ole mahdollisuutta saapua paikan päälle Ouluun. Tullisaliin osallistuu kahtena päivänä yhteensä noin 3000 osallistujaa. Lisäksi etänä tilaisuuteen on tulossa mukaan noin 4000 osallistujaa.

”Koko tapahtuman rakentaminen on lähtenyt liikkeelle lapsista ja nuorista. Meillä on Oulussa tosi hyvät osallistamisen mahdollisuudet, ja olemme työpajoissa miettineet lasten ja nuorten kanssa, millaisia tapahtuma ja sen toimintapisteet voisivat parhaimmillaan olla”, Jussi Tomberg sanoo.

Tomberg muistuttaa, että tapahtuma on kouluille avoin – jos vieläkin innostuu lähtemään mukaan, se on mahdollista.

Torstain 8.5. ohjelma on suunnattu päiväkodeille ja alakouluille ja perjantain 9.5. ohjelma yläkouluille, lukioille ja ammattioppilaitoksille. Luvassa on sekä lavaohjelmaa että kymmeniä toiminnallisia messupisteitä.

Fakta

Lapset päättävät määrärahan käytöstä

  • Osana Toivon Agendaa järjestetään myös Lasten ja nuorten kaupunkikokous torstaina 8. toukokuuta. Silläon Oulussa jo pitkät perinteet.
  • Lasten ja nuorten kaupunkikokous on vuosittain järjestettävä juhlallinen tilaisuus, jossa lapset ja nuoret päättävät erilaisista hankinnoista ja lausuntoesityksistä. Kaupunkikokoukselle on myönnetty 10 000 euron määräraha, jonka jakamisesta lapset ja nuoret päättävät.
  • Samaan aikaan Oulussa järjestetään myös  Maailman suurin virtuaalinen yritysvierailu, jonka vierailukohteina ovat kiertotaloutta ja kestävää kehitystä edistävät yritykset sekä oppilaitokset. Tämä viikko onkin Oulussa sivistyksen superviikko.
  • Toivon Agenda -tapahtuman järjestää Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalvelut.

Lue myös