Korkeakoululaiset juhlivat lukuvuoden alkua kaksi päivää – Maija Vilkkumaa ja Benjamin vievät opiskelijat Hurmokseen Kuusisaaressa

Korkeakouluopiskelijat juhlivat lukuvuoden alkua Vilkkumaan ja Benjaminin tahtiin Kuusisaaressa.

Koulutus

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Hurmoksen päivätapahtumassa torstaina 7. syyskuuta kello 12-17 opiskelijajärjestöt ja muut yhteistyökumppanit esittelevät toimintaansa opiskelijoille Linnanmaan kampuksella.

Tapahtumassa opiskelijat kiertävät leimapassien kanssa ständejä ja osallistuvat oheisohjelmaan. Ensimmäinen tapahtumapäivä huipentuu etkoille, jotka järjestetään yhdessä Poikkitieteellisten haalaribileiden kanssa Viihdemaailma Ilonassa.

Paikallisia bändejä mukana

Festivaalin pääjuhlaa vietetään perjantaina 8. syyskuuta Oulun Kuusisaaressa kello 16 alkaen. Hurmoksen pääesiintyjinä nähdään yksi Suomen rakastetuimmista pop-artisteista, Maija Vilkkumaa sekä anteeksipyytelemättömästä tyylistään tunnettu Benjamin.

Artistikattaus tuo myös tänä vuonna esiin ison laidallisen opiskelijoiden omaa osaamista, kun lavalle nousevat Ricin, Sagastrophe, Arctic Showdancers, HeLa ja Luminary. Tapahtuman jatkot ovat 45 Specialissa, Heidi’s BierBarissa, Kaarlenholvissa ja Mango DiscoBarissa.

Hurmoksen lipunmyynti avautuu Kide.appiin maanantaina 28. elokuuta kello 12, ja lippuja iltatapahtumaan on myynnissä yhteensä 8000 kappaletta. Edellisenä vuonna Hurmoksen liput myytiin loppuun, ja samaa odotetaan myös tältä vuodelta.

OYY:n, OSAKOn ja O’Diakon jäsenille liput maksavat 16 euroa ja muille osallistujille 32 euroa. Iltatapahtuman ikäraja on 18 vuotta.

Tuhansien yhteisö

Tapahtuman järjestävien tahojen yhteinen jäsenmäärä on lähes 17 000. Oulun yliopiston ylioppilaskunta on noin 12 000 opiskelijan julkisoikeudellinen yhteisö. OSAKOon kuuluu yli 4 500 jäsentä, tehden siitä yhden suurimmista ammattikorkeakoulujen opiskelijakunnista. 

Uuden järjestäjätahon eli Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan O’Diakon mukaantulo kasvattaa tapahtuman kohderyhmää 400 opiskelijalla. O’Diakon liittymisen myötä kaikki Oulun korkeakouluopiskelijat on otettu osaksi tapahtumaa.