Talvipyöräilyaiheinen podcast kertoo, kuinka pohja Oulun maineelle pyöräilykaupunkina luotiin jo 1970-luvulla

Pyöräliiton Martti Tulenheimo (vas.) ja Radio Helsingin Fedja Kamari (oik.) jututtiivat Oulun Konetyö Oy:n Markus Roviota talvikunnossapidosta Pyöräilytalvi-podcastissa. Kuvat: Harri Vaarala

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Pasi Rytinki

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Vastausta tähän kysymykseen etsitään Radio Helsingin tuottamassa Pyöräilytalvi-podcastissa, jonka jaksoissa tutustutaan alkuvuoden aikana niin maamme pyöräliikenteen historiaan, suunnitteluun, pyörämatkailuun kuin talvipyöräilymyytteihin. Tässä osin pyörän selästäkin nauhoitetussa podcastissa perehdytään myös Oulun talvipyöräilyyn yhteensä neljän jakson verran.

Oulusta kertovissa jaksoissa kuullaan asiantuntijavieraana Oulun kaupungin liikenneinsinööri Harri Vaaralaa, joka vastaa työajallaan kaupunkimme pyöräilyverkon kehittämisestä, ja vapaa-ajallaan pyöräilee pitkin suunnittelemiaan baanoja.

”Oulussa pyörätiet suunniteltiin kulkemaan rauhallisissa paikoissa, joissa oli kivaa ja turvallista pyöräillä kesäisin. Pian huomattiin, että samat reitit toimivat yhtä hyvin myös talviolosuhteissa.”

Kun Vaaralalta kysytään, mistä rakennuspalikoista on syntynyt pohjoinen kaupunki, jossa voi vuodenajasta riippumatta polkaista pyörällä paikasta toiseen, on vastaus selkeä:

”Meillä käy kiittäminen 1970-luvun kaupunkisuunnittelijoita ja päättäjiä, jotka visionäärisesti hoksasivat rakentaa oululaisen pyöräilyverkon erilleen autoteistä – siis toisin kuin muualla Euroopassa, jossa pyörätiet ovat usein kapeita pyöräkaistoja ajoradan laidassa. Oulussa pyörätiet suunniteltiin kulkemaan rauhallisissa paikoissa, joissa oli kivaa ja turvallista pyöräillä kesäisin. Pian huomattiin, että samat reitit toimivat yhtä hyvin myös talviolosuhteissa, ja matkamme kohti talvipyöräilykaupungin titteliä oli valmis alkavaksi.”

 

Setti Tervo Oulun Konetyö Oy:sta Fedja Kamarin haastateltavana.

 

Toki myöhempienkin vuosien vahvalla tahtotilalla oululaisten pyöräilyolosuhteiden kehittämiseen on ollut iso merkitys. Kaupungistamme löytyy nykyään yhteensä yli 950 kilometriä pyöräteitä, joista on viime vuosina levennetty baanoiksi 14 kilometriä. Baana on tarkalleen 6,6 metriä leveä jalankulun ja pyöräilyn laatukäytävä, jossa kävelijät ja pyöräilijät on ohjattu omille väylänosilleen ja jossa liikkuminen on kaikille turvallista ja sujuvaa.

”Meidän on hyvä korjata nyt menneen suunnittelutyön satoa: pyöräverkko rakennettiin aikoinaan avaraan maastoon, jonne leveät baanat ovat vuosikymmentenkin jälkeen mahtuneet. Oulun talvipyöräilymaine pohjaa siis 50 vuotta sitten tehtyihin päätöksiin, joita tehtäessä kaupunkia suunniteltiin nimenomaan tuleville sukupolville ja tulevaisuuden tarpeita varten”, Vaarala kiittelee.

Pyöräilyekspertti Vaarala kiteyttää, miksi Pyöräilytalvi-podcast kannattaa ottaa kuunteluun Oulussakin:

”Jos haluat kuulla lisää kaupunkimme pyöräilyn historiasta ja nykytilasta sekä siitä, miten Oulun kansallinen ja kansainvälinen maine pyöräilymekkana on määrätietoisen työn myötä syntynyt, on tämä podcast-sarja sinua varten. Saatatpa samalla päästä mukaan kunnossapidosta vastaavan traktorin kyytiinkin – mutta se selviää vain kuuntelemalla!”

Radio Helsingin Pyöräilytalvi-podcast on tuotettu yhteistyössä Oulun ja Helsingin kaupunkien sekä Pyöräliiton kanssa. Osa jaksoista on jo julkaistu, ja loput julkaistaan aina keskiviikkoisin. Voit kuunnella podcastia osoitteessa www.radiohelsinki.fi/ohjelma/pyorailytalvi/.

 

 

Lue myös