Ari Alatossava valittiin valtuuston äänestyksessä Oulun uudeksi kaupunginjohtajaksi

Oulun kaupunginjohtajaksi valittu Ari Alatossava, 59, on ollut kaupungin konsernijohtaja vuodesta 2022. Sitä ennen hän oli Iin kunnanjohtaja. Kuvat: Pasi Rytinki

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Pasi Rytinki

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oulun kaupunginvaltuusto äänesti maanantaina uudeksi kaupunginjohtajaksi Ari Alatossavan. Kaupunginjohtajaa jo pitkään sijaistanut Alatossava siirtyy vakituiseksi kaupunginjohtajaksi Oulun kaupungin konsernijohtajan virasta.

Oulun kaupunginvaltuuston kokous huipentui maanantai-iltana äänestykseen uudesta kaupunginjohtajasta. Loppusuoralla vastakkain olivat vt. kaupunginjohtaja Ari Alatossava ja Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reina.

Alatossava valittiin Oulun uudeksi kaupunginjohtajaksi suljetussa lippuäänestyksessä äänin 39–28.

Kuusamolaislähtöinen Alatossava, 59, on työskennellyt Oulun kaupungin konsernijohtajana vuodesta 2022 saakka. Hän on toiminut myös edellisten kaupunginjohtajien Päivi Laajalan ja Seppo Määtän viransijaisena ja on ollut Oulun vt. kaupunginjohtaja viime joulukuusta lähtien.

”Esityslistassa on virhe, poistan kirjaimet vs. ja nimitän sinua tästä eteenpäin kaupunginjohtajaksi”, veisteli kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jarmo J. Husso (kok) valinnan varmistuttua ja sanoi aistineensa, että Alatossavalla on äänten jakautumisesta riippumatta valtuuston vilpitön ja vahva tuki yli puoluerajojen.

”Olen erittäin iloinen, onnellinen ja otettu tästä kunniasta saada olla Oulun seuraava kaupunginjohtaja”, Ari Alatossava totesi valinnan jälkeen.

”Oulu on todella hieno ja kehittyvä kaupunki, olen itse asunut täällä vuodesta 1988 saakka. Oulu on pohjoisen ja puolen Suomen pääkaupunki, se on hyvä muistaa, kun Oulusta puhutaan. Oulu on yksi Suomen keskeisistä kasvukeskuksista. Olen nyt saanut tehdä työtä tässä organisaatiossa reilut kaksi vuotta, ja haluan antaa kiitokset koko työyhteisölle tuesta ja kannustuksesta. On ollut hienoa tehdä töitä teidän kanssanne”, Alatossava sanoi ja kiitteli myös tutuilta ja tuntemattomilta kaupunkilaisilta saamastaan kannustuksesta hakuprosessin aikana.

”Työ Oulun ja oululaisten eteen jatkuu heti huomenna”, Alatossava totesi.

Kaksi miestä kättelemässä, keskellä nainen

Juuri valittu kaupunginjohtaja Ari Alatossava sai valtuuston kokouksessa ensimmäiseksi onnittelut valtuuston puheenjohtajalta Jarmo Hussolta ja kaupunginhallituksen puheenjohtajalta Mirja Vehkaperältä.

Ennen Oulun konsernijohtajan virkaa Alatossava toimi Iin kunnanjohtajana 2015–2022 ja sitä ennen toimitusjohtajana 15 vuoden ajan erilaisissa yrityskehitys-, teknologiakeskus- ja aluekehitystehtävissä, muun muassa Iin Micropoliksen ja Iilaakso Oy:n toimitusjohtajana. Alatossava on valmistunut filosofian maisteriksi Oulun yliopistosta vuonna 1994.

Oulun kaupunginjohtajan virkaan haki 26 hakijaa, joista seitsemän kutsuttiin haastatteluun. Haastattelujen jälkeen Alatossava ja Reina lähetettiin soveltuvuusarviointiin. Kaupunginvaltuusto kuuli soveltuvuusarviointien tulokset ja haastatteli Alatossavaa ja Reinaa.

Uusi kaupunginjohtaja valittiin toistaiseksi voimassa olevaan virkaan.

 

Mies pudottaa äänestyslippuas uurnaan, kaksi naista seuraa tilannetta.

Äänestys kaupunginjohtajasta suoritettiin suljettuna lippuäänestyksenä. Äänestämässä vasemmistoliiton valtuutettu Olli Kohonen, pöytäkirjantarkistajiksi ja ääntenlaskijoiksi valitut Merja Rasinkangas (ps) ja Miina-Anniina Heiskanen (sdp) seuraavat toimenpidettä.

Juttua päivitetty klo 19.50, lisätty kuvia ja Ari Alatossavan kommentit.