Kesä on korjaamisen aikaa: katso listalta, mitä työmaita Oulussa on tänä suvena

Kesällä ei voi välttyä työmailta. Kuva: Ellamari Koutonen

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Pasi Petteri Rytinki

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Vilkkaimmilla paikoilla työmaat vaikuttavat kaupunkilaisten elämään. Työmaasta riippuen järjestelyjä aiheutuu kävelijöille, pyöräilijöille sekä autoilijoille tai heille kaikille.

Peruskorjauksiin kuuluu niin katuja kuin puistoja. Töistä vastaavat Oulun Infra -liikelaitos sekä yksityiset urakoitsijat. Pääsääntöisesti siellä, missä katu on auki, tehdään myös vesihuoltotöitä. Kaupunki hoitaa itse isomman keskusleikkipuiston peruskorjauksen ja urakoitsijat toteuttavat kuusi pienempää leikkipuistokohdetta.

Kesän aikana tehdään myös kymmeniä viheralueiden ja -rakenteiden pienempiä kunnostuksia ympäri kaupunkia.

Yhdyskunta- ja ympäristöpalveluista kerrotaan, että palautetta tulee yleensä sitä enemmän, mitä vilkkaammalla paikalla töitä tehdään.

Oulun Infran työmaat

Jääkärinkangas

elokuun loppuun mennessä

Hiukkavaarassa uudella Jääkärinkankaan alueella luovutetaan ensimmäiset tontit kesäkuun alussa. Paikalla tehdään viimeistelytöitä elokuun loppuun saakka sekä jatketaan syksyllä 2021 aloitettuja vanhan Hiukkavaaran Jääkärinkankaan asemakaava-alueen pohjaustöitä.

Kirkkokatu välillä Peltokatu–Heinätorinkatu

elokuun loppuun mennessä

Kirkkokadulla saneerataan kaksi korttelia välillä Peltokatu-Heinätorinkatu. Alueella tehdään kunnallistekniikan peruskorjaustöitä.

Kiiminkipuiston saneeraus

toukokuusta heinäkuuhun

Urakoitsijoiden työmaita

Korvenkylä ja Kievarinreitti

elokuun loppuun mennessä

Alueella jatketaan kakkosvaiheen katujen rakentamista.

Ranta-Toppilan venesatama

heinäkuun alkuun mennessä

Alueelle rakennetaan uusi, noin 300 venepaikan pienvenesatama Toppilansalmen suulle.

Oritkarin kolmioraide

läpi kesän

Rakennustyöt aiheuttavat merkittäviä muutoksia katujärjestelyihin Limingantullissa, erityisesti Limingantien sillalla.

Kembaanan 1. vaihe Hollihaassa

syyskuuhun asti

Rakennetaan baana Heinäpään Hollihaasta Limingantulliin Kallisensuoralle.

Ritaharjuntiehen liittyvät katujärjestelyt

läpi kesän

Lisääntyvän työmatkaliikenteen vuoksi alueella tehdään liikennejärjestelyjä Tietolinjan, Kaitoväylän sekä Linnanmaantien alueella.

Oulun Vesi

Kuusiluodon alue

kesäkuun loppuun asti

Alueella tehdään runkoviemäritöitä, jotka rajoittavat liikkumista.

Mustasuo ja Linnanmaa

kesäkuun loppuun asti

Alueella tehdään runkoviemäritöitä, jotka rajoittavat liikkumista.

Hietasaari

läpi kesän

Ison linjan runkoviemärin saneeraustyöt, jotka jatkuvat Mustasalmelle saakka.

Puistot

Uudet leikkipaikat rakennetaan heinäkuun alkuun mennessä.

Oulunsalo

Santaniemen ja Vaahterakujan leikkipaikkojen rakentaminen.

Korvensuora

Lumilinnanpuiston leikkipaikan rakentaminen.

Peruskorjattavat kohteet sijaitsevat usein pyöräteiden varsilla puistoissa, joten työmaat saattavat aiheuttaa haittaa kevyelle liikenteelle. Leikkipuistoissa uusitaan turva-alustoja, leikkivälineitä ja kasvillisuutta sekä tarvittaessa parannetaan kuivatusta.

Peruskorjaukset tehdään syyskuun loppuun mennessä.

Kaukovainio

Kainuunpuiston leikkipaikan peruskorjaus.

Karjasilta

Uumajan leikkipuiston peruskorjaus.

Meri-Toppila

Keskusleikkipuiston peruskorjaus.

Åströminpuisto

alkukesä

Puiston peruskorjaus, joka on aloitettu viime syksynä.

Vaaranpuisto

aloitetaan syksyllä, työt jatkuvat keväällä 2023

Eteläisimmän osan kunnostaminen.

Kaakkuri

syksyllä

Salotorpan koira-aitauksen korjaaminen.

Kaijonlahti

kesän aikana

Ulkoilureittien loppuun rakentaminen.