Hailuodon kiinteä yhteys avattaneen jo heinäkuussa – lauttajonon kaistajärjestelyjä muutetaan
Hailuodon kiinteä yhteys on viimeistelyä vaille valmis. Kuva: Väylävirasto
Edellä aikataulusta edennyt Hailuodon kiinteän yhteyden rakentaminen on jo aivan loppusuoralla ja yhteys avattaneen liikenteelle jo heinäkuussa. Viimeistelytöiden takia Oulunsalon päässä muutetaan lautalle jonottavien kaistajärjestelyjä.
Vuonna 2024 aloitettu Hailuodon kiinteän yhteyden rakentaminen on edennyt koko ajan ripeästi. Alkuperäisen tavoiteaikataulun mukaan yhteys piti avata liikenteelle loppuvuodesta 2026, mutta se avataan todennäköisesti käyttöön jo kesällä.
”Näillä näkymin yhteys avataan liikenteelle heinäkuun aikana”, projektipäällikkö Terhi Honkarinta sanoo Väyläviraston tiedotteessa.
Rakennustöiden vuoksi lautalle jonottavien kaistoja siirretään Riutunkarin lauttarannassa Oulunsalossa 25. toukokuuta alkavalla viikolla. Alueella asennetaan valaistusta ja putkituksia, ja pengertien luiskat rakennetaan lopulliseen muotoonsa.
Kaistojen siirto toteutetaan yöaikaan. Siirto tapahtuu todennäköisesti maanantain ja tiistain välisenä yönä, mutta sääolosuhteet voivat muuttaa siirtoaikataulua myöhemmäksi. Lautalta poistuvien kaista, kulkuyhteys kioskille sekä työnaikainen jalankulun ja pyöräilyn reitti pysyvät ennallaan.
”Tämän jälkeen jonotuskaistoja ei ole tarpeen siirtää enää ennen kiinteän yhteyden käyttöönottoa”, Honkarinta arvioi.
Hailuodon kiinteän yhteyden käyttöönoton tarkemmasta ajankohdasta tiedotetaan heti, kun se varmistuu.