Kellon ja Kiviniemen nuoret rakentavat syyslomaviikolla kaivatun skeittirampin itse

Ramppityönpajan sysäsi liikkeelle Tää on mulle tärkee -hanke, jonka takana on Maaseudun Sivistysliitto ja paikalliset yhteistyökumppanit. Kuva: arkisto/Sanna Krook

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Skeittiramppityöpaja järjestetään Kellon koululla syyslomaviikolla 25.–29. lokakuuta. Työpajaa vetää skeittauksen ja skeittausrakenteiden asiantuntijan Jyrki Pyörnilä Oulun Rullalautailijat ry:sta, ja mukaan on ilmoittautunut paikallisia nuoria ja heidän vanhempiaan. 

Toive saada skeittiramppi kotikulmille on elänyt Kellon ja Kiviniemen alueilla pitkään. Se nousi yhtenä yleisimmistä toiveista esiin myös keväällä 2021 Kellon ja Kiviniemen koulujen 6.–9. ‐luokkalaisille tehdyssä kyselyssä.

Kyselyyn, jolla kartoitettiin nuorten vapaa-aikaan liittyviä toiveita mm. nuorille suunnatusta kohtaamispaikasta sekä harrastusmahdollisuuksista, vastasi yli 200 alueen koululaista.

Yhteistyö mahdollistaa – nuoret tekevät itse

Sen lisäksi, että työpajan järjestäminen lähti Kellon ja Kiviniemen nuorten toiveesta, nuoret ovat päässeet myös suunnittelemaan skeittiramppia yhdessä työpajan vetäjän kanssa. Myös toteutusvaiheeseen toivotaan mukaan mahdollisimman monia nuoria vanhempineen. Työpajaan voi vielä ilmoittautua laittamalla sähköpostia osoitteeseen riittajohanna.laitinen@msl.fi.

Skeittiramppityöpajan järjestämisen mahdollistaa laaja alueellinen yhteistyö. Kiviniemen ja Kellon koulujen lisäksi mukana ovat Haukiputaan seurakunnan nuorisotyö, Mannerheimin lastensuojeluliiton Haukiputaan yhdistys, Kellon koulun vanhempaintoimikunta Viisari, Kellon Kyläyhdistys sekä Kellon asukastupa. Myös alueen yritykset ovat lähteneet hienosti tukemaan työpajaa ja rampin rakentamista. Työpajajärjestelyjä koordinoi Maaseudun Sivistysliiton Tää on mulle tärkee -hanke.

Kellon nuorisoseurantalo ja siellä järjestetyt nuorten illat sekä Kiviniemen satama ovat #tääonmulletärkee-kohteita, joita pohjoispohjalaiset nuoret aikuiset nimesivät syksyllä 2020 Maaseudun Sivistysliiton pyynnöstä. Kohteet ovat nuorille tärkeitä kotiseudun luonto- ja kulttuuriympäristöjä.

Kellon ja Kiviniemen kohteet vinkannut nuori aikuinen muisteli erityisesti Nuorisoseuralla vietettyjä nuorten iltoja, joissa nuoret viettivät aikaa turvallisessa tilassa. Hän toivoi, että myös alueen nykynuorille löytyisi mieluinen kokoontumispaikka.

Tää on mulle tärkee -hanke toimii Pohjois-Pohjanmaan maakunnan alueella heinäkuun 2022 loppuun asti. Hanketta rahoittaa EU:n Maaseuturahasto.

Lue myös