Aina voi ideoida vaikka kirjastofestarit – vielä on aikaa lähettää ehdotuksia osallistuvaan budjetointiin

Balaji Gurde (vas.) ideoi lapsiensa Ramanin (edessä vas.) Avnin (oik.) ja lasten ystävän Ragan (edessä.) kanssa kirjastossa järjestettävän kirjamessun. Kuvat: Saara Kärki

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Kuka tahansa voi ehdottaa ideaa, joka parantaisi Oulun viihtyvyyttä, yhteisöllisyyttä tai rakentaisi kestävää tulevaisuutta kaupungissa. Ideoiden olisi hyvä olla määräaikaisia ja varsinkin kokeilutoimintaa suosivaa.

Kaupunginkirjastossa asioiva Balaji Gurde on aktiivinen kirjaston käyttäjä. Hänelle osallistuva budjetointi on uutta, mutta ideoita syntyy tuota pikaa. Hän ja lapset Raman ja Avni toteuttaisivat varoilla kirjafestarin. Sillä oletuksella, että korona-pandemia on ohi.
”Siellä olisi ohjelmaa kaikenikäisille, niin lapsille kuin aikuisille. Kirjojen ympärille voisi rakentaa monipuolisesti erilaisia ohjelmanumeroita ja tapahtumapisteitä”, Gurde toteaa.

Osan budjetista hän käyttäisi laajempaa lasten englanninkieliseen kirjallisuuteen sekä englanninkielisiin elämäkertoihin.

Vielä on aikaa ehdottaa

Osallistuva budjetointi kutsuu kaupunkilaisia ideoimaan 50 000 euron käytöstä. Oulussa osallistuvaa budjetointia toteutetaan neljättä kertaa. Kaupunkilaiset saavat ideoida mihin raha tulisi käyttää ja toteuttamiskelpoisimmat ideat pääsevät jatkoäänestykseen. Ideointiaikaa on vielä sunnuntaihin 16. toukokuuta saakka.

Oululainen Riikka Kangastalo suuntaisi varat nuorille. Heille voisi hankkia keskustan tyhjillään olevista liiketiloista vuokrapaikan, jossa nuoret voisivat kokoontua.

”Se voisi olla määräaikainen, rajattu tila. Sellaiselle olisi kiljuva tarve. Keskustan tuntumassa on vähän paikkoja nuorille”, Kangastalo sanoo.

Tarja Tanner (kesk.) toivoisi lastensa Emman (vas.), Iidan (sylissä) ja Annin (oik.) kanssa osallistuvan budjetoinnin käyttävän varoja esimerkiksi kulttuuritapahtumiin tai lainattavaan kanoottiin.

Kirjastosta voisi lainata kanootin

Tarja Tanner ja lapset Emma, Iida ja Anni käyttäisivät budjetin tapahtumiin. Rahoilla voisi kustantaa teatteriesityksiä, kulttuuritapahtumia ja konsertteja. Niitä voitaisiin järjestää pääkirjastolla tai sen läheisyydessä.

”Erilaisten tavaroiden lainauskin olisi mahtavaa. Vaikka lautapelien, tikkataulun tai petanque:n. Pääkirjastolla on loistava sijainti, joten olisi hienoa, jos täältä voisi lainata kanootin ja lähteä tuosta edestä suistoon melomaan”, Tanner tuumaa.

Itäisen alueen alueellinen kirjastopalvelupäällikkö Kirsi Korhoselle asiakkaiden toiveet ovat tuttuja. Hiljattain toteutetussa kyselyssä asiakkailta tuli toiveita laidasta laitaan, aina rullaportaista oleskelutiloihin. Harrastevälineitä kirjastosta löytyy jo nyt lainattavaksi.

”Kirjaston sivuilta löytyy asiakkaana kirjastossa –kohta, jonka alta löytyy lista kaikesta, mitä meiltä voi jo lainata. Meillä on soittimia, kuten ukulele ja akustinen kitara sekä urheiluvälineitä, kuten kävelysauvoja ja liikuntavälinekasseja”, Korhonen kertoo.

Tapahtumat ovat Korhosesta hyviä ideoita ja niitä kirjastossa on ennen pandemiaa toteutettukin. Kirjastossa on ollut teemailtoja, luentoja, kirjailijavierailuja, elokuvatapahtumia sekä livemusiikkia.

”Kyllä ideoiden esiintuonti aina kannattaa. Saamme niistä ideoita kirjastoon, mitä kaupunkilaiset kaipaavat”, Korhonen summaa.

Ideoita voi jättää Osallistu Oulu -sivustolla osoitteessa osallistu.ouka.fi.

Lue myös