Yksi kärrynväli luo ostosreissulle turvallisuutta

Ostosreissulla tulee huolehtia turvavälistä ja käsienpesusta. Kuvaaja Minna Mäki-Heikkilä

Ihmiset

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Turvalliseen kaupankäyntiin kuuluu käsienpesu ennen asiointia ja sen jälkeen. Koronavirus leviää pisaratartuntana ja tartuttamista ehkäisee metrin turvaväli.

”Vähintään yksi ostoskärry on tähän sopiva mitta”, sanoo elintarviketarkastaja Ulla Pahtamaa Oulun kaupungin ympäristötoimesta.

Joidenkin kauppojen lattioissa jo näkyvätkin teippaukset turvavälien korostamiseksi.

Ilmoita myymälään, jos huomaat riskejä

Kaupungin ympäristötoimi ottaa yhteyttä kauppoihin ja käy niissä tarkastamassa, jos tulee valituksia.

”Nyt on ollut muutamia yksittäisiä tilanteita, että on jouduttu soittamaan kauppoihin ja ohjeistamaan. Asiat ovat sen jälkeen hoituneet kuntoon. Viisainta olisi, että asiakas ilmoittaisi suoraan myymälään, jos havaitsee riskikäytäntöjä”, sanoo Oulun kaupungin ympäristöjohtaja Leena Tuuri. 

Kauppojen espanjalaisista tomaateista ei tarvitse erityisesti olla huolissaan.   

”Tarttumariski pinnoilta on vähäinen ja tomaattihan on eräänlainen pinta. Korona tarttuu pisaratartuntana hengitysteiden kautta eikä ole todettu, että ruoasta kuten tomaatista saisi tartuntaa.”

Tomaatteja ei hypistellä

Pahtamaa huomauttaa, että ruokakaupat ovat itse olleet aktiivisia riskien vähentämisessä. Ostoskärryjen kahvoja ja kassahihnojen kapuloita pestään ja desinfioidaan tiheästi.

Myös asiakkailta edellytetään huolellista ja vastuullista käytöstä.

”Tomaatteja ei pitäisi myymälässä hypistellä. Kotona olennaista on vihannesten hyvä huuhtelu puhtaalla vedellä”, Pahtamaa muistuttaa. 

Noutoruuan hakijaa pitää ohjeistaa säilytyksestä ja käytöstä

Lauantaista 4.4. alkaen ravintoloissa ei tarjoilla ruokaa pöytiin, mutta edelleen niistä voi tilata ja hakea syötävää.

”Myös poikkeustilanteissa ravintoloissa pitää noudattaa normaaleja turvallisuusperiaatteita eli huolehtia kylmäketjun säilymisestä, pakata ruoka elintarvikekelpoisiin rasioihin sekä noudattaa hyvää käsihygieniaa”, sanoo Pahtamaa.

Ravintoloilla on myös velvollisuus ohjeistaa noutoruuan hakijaa ruuan säilytyksestä ja käytöstä. Tarvittaessa pitää myös kertoa allergiaa aiheuttavista aineksista.

Tietoa ja ohjeita

 

 

Lue myös