Inbody-testitulos sysäsi Matin elämäntavat parannukseen – nyt hän on valmis kertomaan muillekin niksinsä

Matti Markke on löytänyt kävelyn uudella tavalla elämäänsä. Kuvat: Hanna Sankala-Sivula

Julkaistu: Kirjoittaja: Hanna Sankala-Sivula

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Liikuntaneuvonnan vastaanotolle Oulun uimahalliin Raksilaan tulee sählymaila olallaan pirteänoloinen Matti Markke, 31. Bussilla tapaamiseen saapunut Markke ei aina ole liikkunut itsenäisesti linja-autolla tapaamisiin – eikä varsinkaan ole voinut aina näin hyvin.

”Painonhallinta lähti siitä, kun kävin ensimmäistä kertaa Inbody-mittauksessa. Se näytti semmoisia lukemia, että pakko oli saada parempi elämä”, muistelee Markke nauraen.

Kehonkoostumusmittaukseen hänet oli alkuvuonna 2018 houkutellut ohjaaja, fysioterapeutti Helena Ollanketo Kipinän toimintakeskuksesta. Markke käy Ollankedon toimintaryhmissä Kipinässä lähes joka arkipäivä. Ollankedon kanssa liikuntapalveluiden terveyskuntomittauskampanjaan lähti muitakin kipinäläisiä.

Testituloksia Markken kanssa testipaikalla kävi läpi ODL:n ravitsemusterapeutti, joka kiinnitti huomioita viskelaarisen eli kehon sisäelinten ympärillä olevan rasvan suureen määrään. Liiallinen määrä viskeraalista rasvaa on yhteydessä moniin vakaviin sairauksiin, kuten diabetekseen ja sydän- ja verisuonisairauksiin.

Ravitsemusterapeutti kyseli, mitä Markke syö ja juo. Hän myös kertoi, että sokeripitoinen ruoka muuttuu elimistössä lopulta usein rasvaksi. Markke tunnisti heti, millaisia sokerisia ruokia hän rakastaa ja syö.

”Pieni lista niistä sitten tuli. Cokis oli pahin, turkinpippurit ja suklaa toinen, sekä ylipäänsä kaikki napostelu ja leivokset.”

Arjen valintoja: sokeria vähemmän, kävelyä enemmän

Inbody-testituloksen seurauksena Markke alkoi kiinnittää huomiota tavallisiin arjen valintoihin. Aiemmin kahvin kanssa maistui esimerkiksi pulla tai leivos. Nyt hän valitsee mieluiten kahville kaveriksi leivän. Kipinässä lounaalla hän ottaa lautasmallin mukaisen annoksen: toiselle puolelle salaattia ja toiselle peruna kastikkeineen.

Myös liikkumista on tullut aiempaa enemmän elämään. Salibandy-harrastuksen rinnalle on tullut kuntosaliharjoittelua kerran viikossa – sekä ennen kaikkea kävelyä.

”Kävelen uskomattomia määriä”, Markke sanoo ja viittaa 25 000 askeleen päiviin sekä 1,5 tunnin kävelylenkkeihin.

Aiemmin taksi kuljetti Markken kotiovelta toimintakeskuksen ovelle ja takaisin. Nykyisin matkat Kipinään hoituvat linja-autolla, jolloin arkiaskeleiden määräkin on noussut aiemmasta.

”Olen näkövammainen, mutta kuljen bussilla, koska mä voin kulkea bussilla”, hän iloitsee.

Helena Ollanketo ja Matti Markke ulkona.
Ohjaaja Helena Ollanketoa kiinnostaa ihmisten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistäminen. Hän uskoo, että Matti Marken sinnikkyys ja rohkeus ovat vieneet eteenpäin tämän elämäntapamuutoksessa.

Olo on pirteämpi

Ollanketo on huomannut Markkella kehitystä niin kävelyssä, juoksunopeudessa kuin tasapainossakin synnynnäisistä jalkojen rakenteellisista rajoitteista huolimatta. Markke itsekin on havainnut vointinsa kohentuneen.

”Olen pirteämpi”, hän summaa.

Myös Inbody-testituloksissa elämäntapojen muutos näkyy merkittävänä. Viskelaarisen rasvan suositeltava arvo mittauksissa on alle 100 neliösenttimetriä. Markkella tämä lukema oli aiemmin peräti 158, mutta tippunut nyt 98:aan. Myös paino on tippunut 95 kilogrammasta 85 kilogrammaan.

Liikunnanohjaaja Sanna Ek-Keränen Oulun kaupungin liikuntapalveluista huomaa Markken testituloksista, että lihasmassa on testeissä säilynyt ennallaan. Usein, kun painoa tippuu, sitä lähtee jonkun verran myös lihaksista.

”Mutta kaikki mikä sinusta on lähtenyt pois, se 10 kiloa, on rasvaa. Siinä näkee hyvän liikunnan ja ravitsemuksen yhdistelmän”, Ek-Keränen kertoo Markkelle.

Seuraavaksi Markken toiveena on saada elämään lisää kuntosaliharjoittelua. Kaikista parasta olisi päästä sometähti PT Vatasen kuntosalille PTVGymille. Ohjaaja Ollanketo kertoo, että vieressä olisi kyllä uusi hieno Ouluhallin kuntosali, jonne pääsee edullisesti esimerkiksi päiväliikkujan kuntokortilla.

Inbody-testitulos kertoo Ek-Keräsen mukaan, että painoa voisi edelleen hiukan alentaa nimenomaan rasvasta.

”Annan siis ohjeeksi: jatka samalla mallilla! En lähtisi Matilta muuttamaan mitään, koska tulosta on tullut näin hienosti. Minusta on ihanaa, että liikkumisessa sinulla on säännöllisyys ja jatkumo, mikä on äärimmäisen tärkeää”, Ek-Keränen kannustaa.

Liikunnanohjaaja Sanna Ek-Keränen liikuntaneuvonnan huoneen ovella.

Liikunnanohjaaja Sanna Ek-Keränen tekee työkseen muun muassa liikuntaneuvontaa, jossa saa vinkkejä esimerkiksi kunnon kohottamiseen ja elintapojen parantamiseen. Liikuntapalveluissa tehdään myös Inbody-mittauksia.

Näin pääset alkuun

 

 

Lue myös