Uimahalli avautunut rauhallisesti

Jussi Hyrkäs tuli koronatauon jälkeen ensi kertaa uimaan Raksilaan. Kuvaaja: Sanna Krook

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Hanna Pauliina Sankala-Sivula

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oulun uimahalli Raksilassa on avautunut rauhallisissa merkeissä koronatauon jälkeiseen elämään. Ihmiset ovat käyttäytyneet hyvin, noudattaneet turvavälejä ja kaikki ovat mahtuneet halliin uimaan ja treenaamaan.

Kävijöitä on ollut 600–700 päivässä, mikä on alle puolet vähemmän kuin vastaavana aikana vuosi sitten.

”Hyvin mahtuu uimaan”, kertoo isännöitsijä Jari Leviäkangas.

Leviäkangas uskoo, että hyvät ulkoiluilmat ovat koronan lisäksi osaltaan vaikuttaneet siihen, ettei hallille ole syntynyt tungosta. Aamulla kello 6.15, kun uimahallin ovet avautuvat, on pientä ruuhkaa noin vartin verran.

”Aamujono on aina ollut ja tulee aina olemaan.”

Hallilla on voimassa erityisjärjestely, jonka mukaisesti pukukoppitiloihin otetaan maksimissaan 150 asiakasta per puoli. Ketään ei ole kuitenkaan tarvinnut käännyttää ovelta tähän mennessä.

”Nyt ei olla lähelläkään niitä määriä.”

isännöitsijä, mies, uimahali, kaide, altaat
Jari Leviäkangas on tyytyväinen kävijämääriin ja muistuttaa, että sairaana ei sovi hallille edelleenkään tulla.

Iloisia asiakkaita

Uimahallin palvelupisteeltä kerrotaan, että koskaan ei ole ollut niin iloisia asiakkaita kuin nyt.

”Aivan ihanaa”, kertoo myös 82-vuotias Maija Moilanen, yksi hallin vakioasiakkaista. Moilanen käy kerran viikossa vesijuoksemassa, ja nyt hän pääsi takaisin rakkaan harrastuksen pariin. Onni-bussilla paikalle hurauttanut Moilanen kertoo odottavansa aikaa lonkkaleikkaukseen, mutta vedessä vaivat eivät tunnu.

Myös Jussi Hyrkäs kertoo olevansa ensi kertaa hallilla uimassa koronatauon jälkeen.

”Raskaalta tuntuu. Ainakin uintikunto on näköjään huonontunut”, Hyrkäs kertoo nauraen. Normaalitilanteessa Hyrkäs käy uimassa noin kilometrin verran pari kertaa kuussa.

Hyrkäs kertoo, että pukukopeissa oli hyvin tilaa, ja ihmiset osasivat kunnioittaa turvavälejä. Saunat ovat toistaiseksi kiinni.

Korttimaksaminen kunniaan

Uimahallin henkilökunta muistuttaa, että käteisen käyttämistä tulisi nyt välttää. Uimaan ja kuntosalille pääsee niin pankki- tai luottokortilla maksettaessa kuin etukäteen OuluCard-korteille ladatuilla uimalipuillakin.

Myös omat uintijuoksuvyöt tulee jättää kotiin hygieniasyistä. Kaupungin vyöt ovat normaalisti käytössä ja ne tulee huuhdella vedellä aina käytön jälkeen. Allasveden klooripitoisuutta on nostettu epidemian vuoksi.

Raksilassa on nyt kesän aikana mahdollisuus virtuaalivesijumppaan. Raatissa normaalisti käytössä oleva laite palvelee kesä-heinäkuun ajan vesivoimistelijoita Raksilassa kuntouintialtaalla. Laitteesta voi itse valita haluamanaan aikana jumpan, jonka tahdissa voi tehdä tuttuja liikkeitä. Suunnitelmien mukaan vesivoimisteluja ryhdytään vetämään perinteiseen malliin ohjaajan opastamana elokuun alusta alkaen.

mies, uima-allas, näyttö
Virtuaalivesijumppa on Raatissa kävijöille tuttua. Nyt laite on tuotu kesäksi Raksilan kuntouintialtaalle.

Lue myös