Pohjolan rengastie palkittiin kuntamarkkinoinnin SM-kisoissa

Pohjolan rengastien reiteillä on monenlaisia luontokohteita, muun muassa Rokua Geopark. Kuva: Visit Oulu

Julkaistu: Kirjoittaja: Pasi Rytinki

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Kesällä 2021 avattu Pohjolan rengastie on yli 800 kilometrin mittainen maisemallinen matkailureitti. EU-hankerahoituksella toteutettu ja yhdeksän eri matkailualuetta yhdistävä rengastie palvelee monipuolisesti kaikenikäisiä lomailijoita kaupunkimatkailijoista luontoliikkujiin.

Tuomariston mukaan Pohjolan rengastie on matkailullisesti ”merkittävä uusi monikohteinen kiertomatkatuote” ja ”konsepti on alusta sekä innovatiiviselle yhteismarkkinoinnille että yhteiskehittämiselle”.

Tuomaristo kehui perusteellisesti kuvattua uuden alueellisen yhteismarkkinoinnin mallia, jolla on selkeä kehittymispotentiaali. Huolellisesti suunniteltu visuaalinen ilme sai myös paljon kiitosta.

”Matkailu on tällä alueella hienossa nosteessa. Olemme ylpeitä monimuotoisesta lähialueestamme ja haluamme kehittää palveluita niin, että matkailijoiden on entistä helpompi löytää alueen elämysten äärelle”, Oulun Matkailun toimitusjohtaja Yrjötapio Kivisaari sanoo.

Meillä on vahva usko siihen, että Oulun seutu tulee olemaan tulevaisuudessa yksi Suomen merkittävimmistä matkailukeskittymistä.

”Meiltä löytyy niin meri-, tunturi- kuin kaupunkimaisemaa, ja sijaintimme on keskeinen. Se toimii porttina sekä etelään että pohjoiseen aina Lappiin asti. Meillä on vahva usko siihen, että Oulun seutu tulee olemaan tulevaisuudessa yksi Suomen merkittävimmistä matkailukeskittymistä.” 

 

Pohjolan rengastien meriosuus kulkee Perämeren rannikkoa pitkin Oulusta Raaheen ja Kalajoelle saakka. Reitiltä on mahdollisuus tehdä lauttamatka Hailuotoon tai poiketa esimerkiksi Limingassa, joka on tunnettu lintukohde.

Yksi alueen metsäluontokohteista on Rokua Geopark, jonne viimeisin jääkausi on jättänyt ainutlaatuisia jälkiä. Geopark on yksi Unescon Global Geopark -ohjelman kohteista.

Pohjolan rengasreitti kulkee kaiken kaikkiaan 16 joen vierustaa. Suomen eteläisin tunturialue, Syötteen kansallispuiston alue Oulun itäpuolella, kutsuu etenkin aktiivilomailijoita ympäri vuoden.

Kuntamarkkinoinin SM-kultaa voitti Vaasa kampanjallaan, jossa etsittiin maailman onnellisinta ihmistä. Toiseksi tuli Sallan kunnan ja House of Laplandin kampanja Save Salla / Salla 2032.