Oulun kaupunki kunnioittaa Matti Ahteen muistoa symposiumilla

Oulussa vuonna 1945 syntynyt Matti Ahde kuoli 20. joulukuuta 2019 Helsingissä, vaikean sairauden uuvuttamana. Kuva: kaupungin kuva-arkisto

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Symposiumin teemat nousevat Matti Ahteen elämästä; ympäristö, demokratia ja kulttuuri olivat hänen poliittisen ja yhteiskunnallisen työnsä ytimessä yli 50 vuoden ajan.

Matti Ahteen yhteiskunnallisesta merkityksestä ja perinnöstä ovat puhumassa ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen, kaupunkineuvokset Hannes Manninen ja Kari Nenonen sekä kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Juha Hänninen. Myös Matti Ahteen puoliso Hilkka Ahde osallistuu symposiumiin ja hän pitää tilaisuuden lopussa puheenvuoron.

Tilaisuuden musiikista vastaavat Oulun sinfonian muusikot, Helena Juntunen ja Eino Grön sekä Pertti Haipola, Osmo Kaveri ja Silja Lassila. Symposiumin juontaa Anu-Maija Kärjä.

Mittava ura politiikan kärkipaikoilla

Oulussa 23. joulukuuta vuonna 1945 syntynyt Matti Ahde teki mittavan uran suomalaisessa politiikassa. Hän toimi sisäasiainministerinä vuosina 1982–1983 Sorsan III:ssa ja IV:ssä hallituksessa, ympäristöministerinä 1983–1987 Sorsan neljännessä hallituksessa ja eduskunnan puhemiehenä 1987–1989. Kansanedustajana Ahde toimi vuosina 1970–1990 ja 2003–2011. Vuosina 1972–1984 hän oli Oulun kaupunginvaltuutettu.

Ahde oli esikoinen seitsemänlapsisesta perheestä, jonka elämä sotien jälkeen oli varsin niukkaa. Perheen isä kuoli Matin ollessa 13-vuotias, jolloin hänestä tuli perheen toinen elättäjä äitinsä ohella.

Ahde valmistui Pohjois-Pohjanmaan keskusammattikoulun iltalinjalta vuonna 1962 ja Työväen Akatemian kansankorkeakoulusta vuonna 1968.  Vuodet 1961–1964 hän työskenteli Oulussa Typpi Oy:n sähköasentajana. Tie politiikkaan avautui vuodesta 1968 lähtien, jolloin hän työskenteli Sosialidemokraattisen nuorison keskusliiton järjestöohjaajana Oulussa.

Muistosymposiumiin voi osallistua suorassa verkkolähetyksessä perjantaina 21.5. klo 13 alkaen.