Oululaiset artistit konsertoivat Ukrainan puolesta – pienikin apu on tarpeen

Ukraina-tukikonsertti järjestetään Oulussa 24. marraskuuta. Puolet varoista annetaan Ukraina Help Centerille heidän tarvitseminaan tarvikkeina, joita he jakavat pakolaisille. Loput menevät SPR:lle. Kuva: Ukraina-tukikonsertti

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Konsertilla on kaksi tavoitetta; sekä kerätä rahaa Ukrainan kriisistä kärsivien hyväksi, että jakaa tietoa vapaaehtoistyöstä. Konsertissa saa myös vinkkejä, millaisille tarvikkeille on erityisesti tarvetta, ja mihin niitä voi viedä, jotta Help Center Ukraine voi jakaa niitä pakolaisille.

Tilaisuuden juontaa oululainen kirjailija Päivi Tuulikki Koskela, jonka aivoituksista lähti koko idea konsertin järjestämiseen.

”Mietin, että olisiko jotakin, mitä minä voisin tehdä ukrainalaisten auttamiseksi, ja kun on nähnyt, että muuallakin on järjestetty tukikonsertteja, ja kun kerran muutenkin järjestän erilaisia tapahtumia, esitin idean miehelleni, laulaja-lauluntekijä Mikko Koskelalle, että alettaisiinko puuhaamaan tällaista”, hän kertoo.

Koskelat ottivat yhteyttä eri artisteihin ja ravintola Voimalaan, joka lähti talkoisiin mukaan tarjoamalla esitystilan, tekniikan ja äänimiehen hyväntekeväisyyskonserttiin.

”Sitten olin yhteyksissä Oulun Help Center Ukraineen ja Suomen Punaisen Ristin Oulun osastoon, ja kerroin, että tällainen varainhankintatempaus on tekeillä, tulisiko heiltä joku kertomaan avustustyöstä Ukrainassa ja sen lähialueilla, ja pakolaisten auttamisesta täällä Oulussa. Siitä se sitten alkoi järjestymään”, Päivi Koskela kertoo.

Pienikin apu on tarpeen

Konsertissa esiintyvät Jukka Takalo, duo Mikko Koskela ja Jussi Kallio, Ari Vaalamo ja duo Nanna Louhela ja Amelia Kisner. Oululaiset artistit ja kulttuuri-ihmiset ovat valmiita esiintymään hyvän asian puolesta.

”Tuntuu että kulttuurin pitää kommentoida tätä sotaa, jossa itänaapurin historiafantasia on hyökännyt uhkaamaan liberaalia länsimaista elämänmuotoamme”, kommentoi Jukka Takalo.

”Apua se on pienikin apu, mutta rahallista apua suurempi merkitys taiteilijoilla on herätellä ja olla muistuttamassa siitä, ketä me itse olemme ja mitä lopulta armeijakin puolustaa; elämänmuotoamme, jonka yhteisessä mielikuvituksessa sijaitsee maa nimeltä Suomi”, hän jatkaa.

Lisäksi tilaisuudessa tulee Miia Seppänen Suomen Punaisesta Rististä kertomaan SPR:n työstä Ukrainan kriisistä kärsivien avuksi Ukrainassa ja sen lähialueilla. Myös ODL:n edustaja Regina Yarotskaya ja Help Center Ukrainen vapaaehtoinen Anastasiya Kakhovska kertovat vapaaehtoistyöstä pakolaisten auttamiseksi Oulussa. Heidän lisäkseen kuullaan myös ukrainalaisen pakolaisen, itse nyt vapaaehtoistyötä tekevän, Irina Shlapakin kokemuksia.

Oululaiset lapset ja nuoret saavat myös tilaisuuden auttaa sodan uhreja. Balettikoulu Sinikellon oppilaat piirtävät hyväntekeväisyyskonserttiin auringonkukkien kuvia myyntiin.

Ukraina-tukikonsertti on Voimala 1889:ssa (Kasarmintie 1) torstaina 24.11.2022 klo 18.00 – 20.30. Liput 20€ ovelta, ennakkoon 18€ Tiketti.fi.