OMVF jatkuu koko viikonlopun – mystinen Pumpeligaala striimataan kotisohvalle
Jo 27. kertaa jaettavat Pumpeli-palkinnot tuodaan tänä vuonna suoraan kotisohville. Pumpeligaala on aikaisemmin järjestetty ympäri Oulua; Lammassaaresta Oulun teatteriin, Valveelta Radissoniin. Nyt ei tarvitse lähteä merta edemmäs silakkaan.
Mystinen ja ensimmäistä kertaa netin kautta koettava Pumpeligaala palkitsee kotimaiset musiikkivideot maineella, kunnialla ja palkinnoilla. Muun muassa Kultapumpelilt ja Kansanpumpelit löytävät omistajansa lauantaina kello 19 alkaen osoitteessa: omvf.net/pages/pumpeligaala.
Lauantain näytöksissä nähdään lisäksi making of dokumentti kaverikarim x CEISSI Cledos.
Dokumentissa syvennytään Cledoksen CEISSI -albumiin liittyvän lyhytelokuvan tekovaiheisiin, sekä artistin ja ohjaajan väliseen yhteistyöhön. Elementit-saaga jatkuu jaksolla HOT, jossa pohditaan muun muassa tulen merkitystä liikkuvassa kuvassa ja sitä miksei musiikkivideoissa koskaan ole likaisia kylpyammeita.
Viimeisenä festivaalipäivänä sunnuntaina nähdään Elementit-sarjan viimeinen osa Cold, joka pureutuu kontrolliin, sekä Veli Kauppisen perinteikäs Velinen Sunnuntai, joka järjestetään festivaaleilla jo yhdeksättä kertaa. Pumpeloidut musiikkivideot esitetään Kulttuuritalo Valveen Valvesalissa rajoitetun kapasiteetin näytöksissä.
Koko festivaalin ajan on mahdollista katsoa kotimaisen kilpailun sato kokonaisuudessaan.
OMVF:in nettisivuilta löytyy sekä teemoittain jaettu kotimainen kilpailu että katselmusvideot. Festivaalin yhteydessä järjestetään myös taide näyttely Pimeä aine x Dark Matter, joka on nähtävissä Kulttuuritalo Valveella Sunnuntaihin 30.8. saakka. Tämän vuoden festivaalipaidat voi puolestaan ostaa osoitteesta omvf.bigcartel.com.
Pumpeligaala lauantaina 29. elokuuta kello 19 osoitteessa: www.twitch.tv/oulumusicvideofestiva tai http://omvf.net/pages/pumpeligaala/
Oulun Musiikkivideofestivaaleja vietetään 27.–30. elokuuta internetissä osana Oulun juhlaviikkoja. Ohjelmisto ja lisätietoa löytyy osoitteesta www.omvf.net.
Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.