Museo- ja tiedekeskus Luuppi valmistautuu pikkuhiljaa avautumiseen – osa kohteista supistetusti

Kierikin kulunut talvi sujui osin talvinokosia ottaessa, mutta heinäkuussa alue on jälleen avoinna yleisöllekin.

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

”Henkilökunnan toiveet vaihtelevat, mutta pääsääntöisesti olemme iloisia, että pääsemme jo kesäkuussa avaamaan kohteet yleisölle ja uusi normaali pääsee pikkuhiljaa alkamaan”, sanoo Luupin johtaja Jonna Tamminen.

”Luupin kohteet on olemassa yleisöä varten ja vaikka olemme kehittäneet loistavia sisältöjä digimaailmaan, on näyttelyiden kokeminen silti erilaista aitojen teosten ja esineiden kanssa. Toki turvallisuusohjeet mietityttävät ja miten niitä voidaan käytännössä toteuttaa”, hän jatkaa.

Kesä ilman kesätyöntekijöitä tuo haasteita

Luupissa kaikki ovat töissä, kun talot avautuvat.

”Olemme mukana Oulun kaupungin YT-menettelyssä ja neuvottelut ovat käynnissä eli tässä vaiheessa emme tiedä vielä mahdollisten lomautusten tilannetta. Toki teemme varautumissuunnitelmaa lomautuksiin liittyen ja pyrimme ajoittamaan mahdolliset lomautukset siten, että yleisölle siitä aiheutuisi mahdollisimman vähän haittaa”, tarkentaa Tamminen.

Kesälomia on pidetty poikkeuksellisesti talojen sulun aikana ja toukokuussa lomailevat ne luuppilaiset, jotka ovat kesällä avoinnapitotehtävissä.

”Ison haasteen kesän avoinnapitoon tuo se, että emme voi palkata kesätyöntekijöitä ja harjoittelijoita. Luupin kohteissa on kesällä ollut yli 100 kesäläistä ja nyt avoinnapito tehdään vakituisen henkilökunnan toimesta ja sen vuoksi emme pysty pitämään kaikkia kohteita auki ja avoinnapitoa joudutaan supistamaan.”

Asiakkaiden turvallisuus etusijalla

Turvallisuuteen liittyvät linjaukset tarkentuvat myöhemmin, mutta Luupin kohteissa lähdetään siitä, että kaikki mahdollinen tehdään työntekijöiden ja asiakkaiden turvallisuuden eteen.

”Avaamista odottaville asiakkaille annan ohjeeksi noudattaa valtiovallan ohjeita turvallisuuteen liittyen. Luupin tiloissa tehdään kaikki mahdollinen, jotta vierailu meillä olisi turvallinen, mutta viime kädessä jokainen vaikuttaa omalla toiminnallaan turvallisuuteen”, sanoo Jonna Tamminen.

”Olemme varautuneet kuuluttamaan asiakkaille säännöllisesti poikkeustilasta ja muistuttamaan turvaväleistä. Lisäämme kaikissa kohteissa siivousta erityisesti wc-tiloissa ja kohteissa, missä kosketaan käsillä esineisiin eli Tietomaassa. Seuraamme esimerkiksi miten Euroopan museoissa, vaikkapa Saksassa, ohjeistetaan turvallisuusasioissa ja teemme omia tarkennuksia aina tarpeen mukaan.”

”Mutta olen lisäksi erittäin iloinen, että olemme saaneet jatkoaikaa taidemuseon suositulle Ellen Thesleff -näyttelylle aina elokuun loppuun saakka. Toinen vetovoimakohde tulee olemaan Tietomaan vaijeripyörä, jonka valmistuminen ajoittuu sopivasti kesäkuun alkuun”, Tamminen lisää.

Museo- ja tiedekeskus Luuppi:

Myllytullin kohteet:

Taidemuseo 2.6., avoinna ti-su klo 10-18

Pohjois-Pohjanmaan museo 2.6, avoinna ti-su klo 10-18

Tietomaa 1.6., avoinna ma-su klo 10-18

Kesäkohteet:

Turkansaari 1.7.-16.8., avoinna ke-su klo 10-17

Kierikki 2.7.-8.8., avoinna to-la klo 10-17

Suljettuna:

Merimiehen kotimuseo

Pateniemen sahamuseo

Oulunsalon kotiseutumuseo

Oravan koulumuseo

YLEISÖLLE:

•sairaana ei saa tulla museoon asiakkaaksi tai töihin

•hyvä käsihygienia tärkeää

•yskiminen tai aivastaminen aina hihaan tai nenäliinaan

•riittävät turvavälit, 2m

•kokoontumista ryhmiin tulee välttää

•henkilökunnalle pärskesuojat kassoille ja kasvomaskit sekä hanskat käyttöön

•Kohteissa noudatetaan annettuja väkimääräohjeita eli samassa tilassa ei saa olla yli 50 henkilöä ja koko talossa saa olla alle 500 henkilöä.

 

Lue myös