Mikko Salmi: Asteen verran parempi Oulu

Mikko Salmi on Oulun kaupungin viestintäjohtaja.

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oulun uutta brändiä on kypsytetty hitaasti. Sitä on haudutettu matalassa lämmössä kaupunkilaisten ja yhteisöjen kanssa jo lähes kahden vuoden ajan. Lopulta halusimme vielä tietää, onko Oulu Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2026. Kun iloiset uutiset kuultiin kesällä, oli jäljellä enää brändin maustaminen ja tarjoilu.

Meidän on opeteltava puhumaan Oulusta lämpimämmin, arvostavammin, asteen verran kauniimmin.

Oulun brändi nojaa kolmeen ydinasiaan: Pohjoinen, inhimillinen ja älykäs. On totta, että moni kaupunki voi kertoa olevansa inhimillinen ja älykäs, mutta kaikki eivät voi mainostaa itseään Pohjoisena. Sen vuoksi juuri Pohjoinen luonto ja luonne tekevät meistä Oulun ja on Oulu-brändin ydin.

Olemme ylpeitä pohjoisuudestamme ja sen vuoksi otamme haltuun aste-merkin omaksi symboliksemme. Aste-merkki on sopivasti o-kirjaimen muotoinen, joten se passaa Oulun symboliksi kuin porkkana lumiukon naamaan. Brändilupauksemme ”asteen verran parempi Oulu” taas kertoo sijainnistamme, mutta viittaa oivaltavasti ympäristövastuullisuuteen, teknologiaan ja kehitykseen.

Brändityön edetessä kävi ilmi, että tutkimusten mukaan kymmenen suurimman kaupungin joukossa Oulu on kaikkein itsekriittisin, mutta kotiseuturakkain kaupunki. Sen vuoksi, rakkaat oululaiset, meidän on opeteltava puhumaan Oulusta lämpimämmin, arvostavammin, asteen verran kauniimmin. Paska kaupunki -imagolla ei kannata myrkyttää enää tulevia sukupolvia. Nyt on uuden Oulun aika.