Siirry suoraan sisältöön

4.10.2022

Mitä kaupunginjohtaja pyörittää levylautasellaan, millaisia biisejä pappi luukuttaa automatkallaan tai mikä kappale sparraa kilpaurheilijaa tai antaa kuvanveistäjälle luomisvoimaa ja yrittäjälle innoitusta? Nämä selviävät Merikosken Laulun 75-juhlakonsertissa yliopiston Saalastinsalissa 8. lokakuuta.

Pohjois-Suomen ensimmäisen naiskuoron Merikosken Laulun edeltäjänä pidetään Lotta- ja suojeluskuntakuoroa, jota johti Olli Tavast. Kun Lotta- ja suojeluskuntakuoro lopetettiin, Merikosken Laulu toimi aluksi sekakuorona. Naiskuoro Merikosken Laulu perustettiin vuonna 1947, kun kuorosta oli lähtenyt paljon mieslaulajia pois.

Alkuvuosina Merikosken Laulun taiteelliset johtajat vaihtuivat usein. Ensimmäinen taiteellinen johtaja oli Leevi Kaitera. Hänen jälkeensä taiteellisina johtajina toimivat muun muassa Jukka Hapuoja, Eino Jussila, Eeva Karvonen ja Toivo Kukkonen.

Pitkäaikaisimpia kuoronjohtajia ovat olleet Ulla-Maija Posti (1974-1985), Paavo Seppänen (1966-1974), Aulikki Siikaluoma (1993-2001), unkarilaissyntyinen Tibor Garanvölgyi (1986-1992) ja Kalervo Kullas (1961-1966). 

Vuodesta 2001 lähtien kuoron taiteellinen johtaja on ollut Marita Kaakinen (ent. Pasanen), joka on yksi harvoja ammattikuoronjohtajia Suomessa. Merikosken Laulun lisäksi hän on johtanut lapsikuoro Sävelsäkkiä, Kokkolan Lauluveikkoja, OttoPoikia, Keski-Pohjanmaan kamarikuoroa ja Jokilaaksojen Oratoriokuoroa. Lisäksi hän toimii kuorojen äänenmuodostuksen opettajan ja kouluttajana. Hän on Merikosken Laulun johtohahmo edelleenkin.

Toiveita vuosien varrelta

Lauantaina 8. lokakuuta Merikosken Laulun 75-vuotisjuhlakonserttiin on kutsuttu kunniavieraita laidasta laitaan. Mukana on muun muassa kaupunginjohtaja Päivi Laajala, maastohiihtäjä Riitta-Liisa Roponen, tuomiorovasti Satu Saarinen sekä yrittäjä Liisa Virho.

”Konsertissa paljastamme, mitä kappaleita vieraamme ovat toivoneet ja esitämme kyseisistä biiseistä kuorosovitukset. Ja mahtuu konserttiin tämän lisäksi paljon muutakin – nimittäin koko joukko kuorolaisten omia toivekappaleita vuosien varrelta”, paljastaa kuoronjohtaja Marita Kaakinen.

Konserttiin saapuvat kunniavieraat pääsevät vuorotellen kertomaan, miksi he ovat päätyneet valitsemaan juuri kyseiset kappaleet. Yleisö saa kuulla myös vieraiden tunnelmat kuoron esittämien sovitusten jälkeen.

”Jokainen vieraamme on ansioitunut työssään, kantaa suurta vastuuta ja tekee näyttävää uraa. Tuntuu hyvältä saada kohdata niin henkilökohtaisella tavalla kuin musiikki. Laulut on räätälöity niin, että ne ovat aidoimmillaan, vain ihmisäänin toteutettuna.”

Konsertti pidetään lauantaina 8.10. klo 15.00 Oulun yliopiston Saalastinsalissa osoitteessa Pentti Kaiteran Katu 1. Liput myynnissä Tiketissä sekä ovella tuntia ennen konsertin alkua. Väliajalla kaikille konserttiin saapuville on tarjolla lasillinen kuohuvaa.

 

 

 

 

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
Pohjois-Suomen ensimmäinen naiskuoro, Merikosken Laulu on perustettu vuonna 1947. Sen edeltäjänä pidetään Lotta- ja suojeluskuntakuoroa. Kuva: Merikosken Laulu

Lue myös

Lue lisää aiheesta