Kiertotaloutta parhaimmillaan: 1970-luvulla rakennettu kalustohalli sai uuden sijoituspaikan Ruskosta

Halli toimii Oulun Infran kalustohallina sekä hiekoitushiekan säilytyspaikkana. Katon liimapuupalkit ovat alkuperäiset. Kuvat: Pirkko Vääräniemi

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Ruskon hallisiirron kaltaisia toimenpiteitä voitaisiin tehdä enemmänkin.

”Tämä on kiertotaloutta parhaimmillaan, kun pystytään hyödyntämään vanhan hallin rakenteet. Kalustohalli rakennettiin uudelle paikalle hieman pienempänä, jotta pystyttiin noudattamaan nykymääräyksiä turvallisuudessa”, rakennuttajainsinööri Markus Niva Oulun Tilapalveluista kertoo.

Halli on Oulun Infran käytössä kalustohallina sekä hiekkavarastona. Hallissa on tilaa kaikkiaan lähes 1300 bruttoneliötä.

Siirtohankkeen valmistelu alkoi jo vuonna 2017 Ruskossa maamassojen vaihdolla. Varsinaisesti siirron kanssa päästiin vauhtiin kuitenkin vasta 2020.

Hallin siirron kanssa samaan aikaan parannettiin Ruskon aluetukikohdan turvallisuutta, kun alueelle uusittiin pihavalaistus sekä ohjattiin raskas liikenne ja henkilöliikenne kulkemaan alueelle eri porteilta.

Hankkeen pääurakoitsijana toimi Rakennuspalvelu Kurtti. Urakan kokonaishinta oli 935 000 euroa.