Kansainvälinen Frozen Nights -festivaali tuo esiin lasten omaa taidetta
Frozen Nights -elokuvatapahtuman järjestää Lastenkulttuurikeskus Kotilo. Kuva: Harri Tarvainen
Oulussa järjestetään marraskuussa ensimmäistä kertaa kansainvälinen Frozen Nights Media Art Festival. Lasten ja nuorten tekemiä elokuvia, animaatiota sekä pelisuunnittelua esittelevä tapahtuma tuo kaupunkiin vieraita eri puolilta maailmaa.
10.–13. marraskuuta järjestettävä Frozen Nights -tapahtuma keskittyy lasten ja nuorten tekemiin elokuviin, pelisuunnitteluun ja animaatioihin. Osana tapahtumaa on järjestetty kansainvälinen elokuvakilpailu, jonka finalistien joukossa on kaksikymmentäneljä elokuvaa kymmenestä eri maasta.
Tapahtuma järjestetään Oulun kansainvälisen lasten- ja nuortenelokuvien festivaalin yhteydessä osana Oulu2026-ohjelmaa.
Lastenkulttuurikeskus Kotilon vastaavan tuottajan Tommi Nevalan mukaan Oulussa on haaveiltu jo yli 15 vuotta tämänkaltaisesta kansainvälisestä tapahtumasta. Kulttuuripääkaupunkivuosi mahdollisti suunnitelman toteuttamisen.
”Olimme oululaisten elokuvaa harrastavien lasten kanssa vierailemassa Etelä-Koreassa Soulissa kansainvälisellä festivaalilla, kun asetin tavoitteeksi, että jonain päivänä järjestämme oman kansainvälisen elokuvatapahtuman lapsille ja nuorille. Haluamme tapahtuman myötä tarjota heille mahdollisuuksia kohdata elokuvataidetta sekä osallistua elokuvakulttuuriin Oulussa, jossa on tehty pitkäjänteistä elokuvakasvatustyötä. Oulua voidaan pitää yhtenä suomalaisen elokuvakasvatuksen keskeisistä paikkakunnista”, Nevala sanoo tapahtuman tiedotteessa.
Festivaalin ohjelmassa on muun muassa pelisuunnittelun mestarikurssi, jota johtaa norjalainen pelisuunnittelija Per Kristian Coskun, sekä tanskalaisen animaattori Rasmus Tobiasin vetämä 2D-animaation mestarikurssi. Myös arvostetun BAFTA-palkinnon voittanut Catharina Bøhler saapuu pitämään luennon digitaalisten pelien vaikutuksista hyvinvointiin ja tunnetaitoihin. Tšekkiläisen animaation suurnimen ja surrealismin mestari Jan Švankmajerin elokuviin tutustutaan puolestaan asiantuntija Pavel Bednaříkin johdolla.
Frozen Nights huipentuu perjantaina 13. marraskuuta kulttuuritalo Valveella järjestettävään gaalatilaisuuteen, jossa palkitaan kansainvälisen lasten- ja nuortenelokuvien kilpailun parhaita elokuvia. Gaalaillan juontajina toimivat Roni Liedes ja Miss Lumiere.
Frozen Nights -festivaalin tapahtumat ovat avoimia kaikille, ja lähes kaikki sisällöt ovat maksuttomia. Ohjelmisto julkaistaan lokakuun aikana.