Aaltosiiloon esille taiwanilaista nykytaidetta
Space 201 on yksi näyttelyn kuudesta teoksesta. Kuva: Anpis Foto
Meri-Toppilan Aaltosiilossa nähdään 15.–25. lokakuuta harvinaislaatuinen näyttely, jonka on tuottanut taiwanilainen taiteilijakollektiivi. Mukana on myös oululainen TaikaBox.
15.–25. lokakuuta järjestettävä INTER-FACE:ing LuxuryLogico tuo taiwanilaisen taiteilijakollektiivi LuxuryLogicon teokset Aaltosiiloon. Näyttely koostuu kuudesta kineettisestä teoksesta – kolmesta fyysisestä installaatiosta ja kolmesta immersiivisestä VR-kokemuksesta – sekä taiteellisista kohtaamisista, joissa ovat mukana taiteilija-muusikko Lau Nau (Laura Naukkarinen) sekä oululainen TaikaBox.
Taipeissa vuonna 2010 perustettu LuxuryLogico työskentelee taiteen, tieteen ja teknologian risteyskohdassa ja luo kineettisiä ja multimediaalisia ympäristöjä, joissa inhimilliset, koneelliset ja ekologiset järjestelmät kohtaavat.
Näyttely tarkastelee, miten ihmiset aistivat maailman ja ovat suhteessa siihen aikana, jolloin kokemustamme välittää yhä enemmän teknologia ja maailmaa muovaavat monet samanaikaiset kriisit.
Näyttelyn teoksista esimerkiksi The Past Is a Foreign Country on saanut alkunsa Pohjois-Suomen tervantuotannosta ja tuo esiin teollisen historian ja sen ilmaan, maaperään, veteen ja metsiin jättämiä jälkiä.
”Tervan, metsän ja valopallon varjon symbolien kautta teos kohtaa kolonialistisen muistin Taiwanin ja Suomen geopoliittisissa konteksteissa. Valon ja äänen avulla se jäsentää muistia uudelleen ja luo vuoropuhelun katsojan kanssa”, kuvailee LuxuryLogicon jäsen Genghua Chang teosta näyttelyn tiedotteessa.
Oululainen TaikaBox esittää näyttelyn päätöstilaisuudessa LuxuryLogicon teoksiin reagoivan live-esityksen, jossa ihmisen liike asettuu vuoropuheluun teknologian ja kineettisten järjestelmien kanssa.
Näyttely toteutetaan yhteistyössä Aaltosiilon ja Factum Foundationin kanssa osana virallista Oulu2026-ohjelmaa. Näyttelyä tukee Taiwanin kulttuuriministeriö.
INTER-FACE:ing LuxuryLogico 15.–25. lokakuuta 2026, Aaltosiilossa (Paalikatu 21). Näyttelyyn on vapaa pääsy. Päätöstilaisuus & live-esitys sunnuntaina 25. lokakuuta kello 14.