Siirry suoraan sisältöön

Kaupunginhallitus: tuloveroprosentti nousee, yliopiston muutolle vuoden suunnitteluvaraus Raksilaan ja tapahtuma-areenalle kaksi eri sijoituspaikkaa

26.10.2020

Kaupunginhallitus kokoontui jälleen maanantaina. Asialista oli pitkä kuten kokouskin. Asialistalla olivat muun muassa tuloveroprosentin vahvistaminen, tapahtuma-areenan vaihtoehtoiset sijoituspaikat ja Raksilan kaavoitetun tontin suunnitteluvarauksen myöntäminen.

Kaupunginhallitus myönsi Oulun yliopistolle, Arinalle ja Keskolle yhteistä suunnitteluvarausta Raksilan kaavoitetuille tonteille. Tavoitteena on aloittaa noin 30 000 kerrosalaneliön rakentaminen vuosina 2024–2025. Alue muodostaa yhdessä asemanseudun alueen kanssa Oulun kaupungin lähitulevaisuuden yhden merkittävimmistä kaupunkisuunnittelualueista.

Suunnitteluaikaa varataan 31.12.2021 saakka, johon mennessä kaupungin, Arinan, Keskon ja yliopiston tulee osaltaan tehdä sitovat ratkaisut omien investointiensa eteenpäin viemisen osalta. Suunnittelukustannusten jaosta on sovittava yhteistoimintasopimuksella maaliskuun loppuun mennessä. Lisäksi kaupunginhallitus edellyttää, että hakijaosapuolet tekevät jo 31.3.2021 mennessä esityksen, millä tavoin varattu suunnittelualue jaetaan osapuolten kesken vastuualueisiin.

Yliopiston ja kaupan toimijoiden tulee laatia suunnitelmavaihtoehtoja, joissa on esitetty toiminnallinen sisältö, toimintojen tilanvaraukset ja laajuudet, korttelin toimintojen liittyminen toisiinsa, muut tilanvaraukset, liikenteen ja paikoituksen periaatteet sekä korttelin muu maankäyttö, esim. viher- ja huoltoalueet. Suunnittelualueen liittyminen muuhun ympäristöön ja liikenneverkkoon on otettava huomioon.

Tulovero nousee - kiinteistöverot pysyvät ennallaan

Kaupunginhallitus hyväksyi kaupungin tuloveroprosentin noston 20 prosentista 20,5 prosenttiin. Kaupunginjohtajan esitys oli 21 prosenttia mutta keskustelun kuluessa tehtiin muutosesitys, jossa tuloveroprosentiksi esitettiin 20,5.

Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että vuoden 2021 tuloveroprosentti on 20,5 ja yleinen kiinteistöveroprosentti on 1,15. Vakituisen asuinrakennuksen kiinteistöprosentti on 0,50 ja muun asuinrakennuksen kiinteistöprosentti on 0,93.

Tapahtuma-areenan toteutuminen on askeleen lähempänä

Kaupunginhallitus päätti laatia hankeselvitykset tapahtuma- ja elämysareenan vaihtoehtoisista sijaintipaikoista. Areenaa kaavaillaan joko Raksilan poliisi- ja oikeustalon paikalle tai Raksilan urheilupuistoon. Suunnitelmassa tarkennetaan areenan tekninen toteuttamismalli, kustannusarvio sekä mahdolliset ulkopuoliset sijoittajat. Suunnitelmiin varataan rahaa 300 000 euroa, ja niiden oletetaan valmistuvan vuoden 2021 loppuun mennessä. Suunnitelmien valmistumisen jälkeen tehdään vuonna 2022 päätös areenan sijoittumisesta.

Suunnittelun lähtökohtana on noin 35 000 kerrosalaneliön kokoinen areena, johon parhaimmillaan mahtuisi 12 000 ihmistä. Jääkiekko-ottelun kapasiteetti olisi noin 10 000 katsojaa. Toteutus on mahdollinen yhtiömuotoisella mallilla. Kaupunginhallitus tiedostaa, että areena ei toteudu ilman Oulun kaupungin sitoutumista ja rahallista panostusta.

Areenan sijoittumiseen liittyy olennaisesti asemanseudun kaavahanke. Tällä hetkellä poliisi- ja oikeustalon tontin omistaa valtion omistama Senaatin Asema-alueet Oy.

Kaupunginhallituksen kokouksen esityslista on luettavissa kaupungin verkkosivuilla.

Oulu katukuvaa
Kaupunginhallitus kokoontui maanantaina. Istunto pidettiin niin sanotusti hybridikokouksena eli osa jäsenistä oli läsnä kokoustilassa Ympäristötalolla ja osa etänä. Kuva: Sanna Krook.

Liittyvät sisällöt

Lue myös

Lue lisää aiheesta