Lea Ansamaa: Vihreäkylkinen hauki ja muut sykähdyttävät muistot

Istuin terassillamme höyryävien löylyjen välissä ja kuuntelin naapureittemme kahden suuren haavan lehtien suhinaa. Osa lehdistä rapisi jäätyneinä ja osa irtoili puista pitäen pientä putoamisen ääntä. Säärieni iho helmeili ja varpaat tavoittivat lattialta sinne juuri tuodun pienen maton, jonka olin tuonut lämmikkeeksi puulattian päälle.

Siinä oli niin hyvä olla, että ryhdyin mielessäni listaamaan muitakin asioita, jotka elämäni aikana ovat tuoneet samanlaisen onnen ja hyvän mielen tunteen ja ymmärsin, että useimmat niistä liittyvät luontoon ja metsään. Pieni, mutta suuri oivallus. Suomen luonto on voimakas, tunteikas ja syvällä sielussamme.

Jos ryhdytään listaamaan sykähdyttäviä hetkiä, niitä löytyy omasta pienestä pihastamme lisääkin. Se, miten kettu kerran hiipi tassuillaan katsomaan meitä talomme nurkan takaa. Miten ihmettelimme auringonpimennyksen kummallista, keltaista valoa. Kuinka juoksimme pihalle kesken illan katsomaan revontulia ja miten tuplasateenkaari kesäiltana näytti olevan aivan kosketusetäisyydellä.

Kotipihaani vähän kauempana loiskuaa Kuivasjärvi ja sen vieressä kulkee kuntorata. Joka ikinen kevät ja syksy voin seurata joutsenten muuttoa tänne ja täältä pois. Katseen voi nostaa puiden latvojen tasalle ja nähdä pitkäkaulaiset linnut aivan puiden yläpuolella. Majesteetillinen näky liikuttaa joka kerta. Olen niin kiitollinen, että saan asua tällaisessa paikassa.

Yhä vieläkin kotia kauempana mökillä Pudasjärvellä olen nähnyt, miten vihreäkylkinen hauki katkaisee siiman juuri ennen kuin se olisi saatu kiinni ja miten suuret vesimittarit pysyttelevät pinnalla laiturin vieressä. Muutama vuosi sitten testasimme mökillä vastapäisen rannan kaikua. Kun kaiku lähti kiertämään järveä ja huusi meille vielä kaukaa vaarojen päältä, nousivat karvat käsivarsissa pystyyn. Otava katselee meitä mökillä saunan päältä tummalta taivaalta ja jäätyvä järvi paukkuu marraskuussa kovaa kuin paukkupatruunat.

Olen nähnyt metson soitimen, tavannut vaalean isosarvisen urosporon Iijoen rannalla, ollut järvessä sukelluksissa vesisateella, todistanut ukkosen jyrinää pienessä mökissä, juossut pimeässä metsässä aamulenkillä koiran kanssa ja tuoksutellut suopursua isolla suolla. Olen niiden ansiosta rikkaampi ihminen.

Ensi vuonna haaveenamme on matkustaa Lappiin, ihan kunnolla pohjoiseen ensimmäistä kertaa. Uskon, että sielläkin matkani suurimpia elämyksiä tulevat olemaan Suomen luonnon ihmeet – olivat ne sitten pieniä lehden havinoita tai isompia maisemia kuten Saana-tunturin huiputus.