Lea Ansamaa: Kasarinuorten keski-ikä

Tämä vuosi on meidän 1972 vuonna syntyneiden juhlavuosi. Tätä vuotta saa juhlia alusta loppuun ja keskivälillä tai olla juhlimatta lainkaan, ihan jokaisen persoonan mukaan. Me viisikymppiset saatamme tänä vuonna vähän villiintyäkin: ostaa hurauttaa moottoripyörän, päättää treenata triathloniin, painella polkujuoksemaan tai ostaa mökkitontin.

Vielä nimittäin ehtii, vielä on terveyttä ja kuukausipalkkaa jäljellä, ja toisaalta useilla aikuistuvat lapset ovat antaneet valtavan määrän vapaa-aikaa. Pois murheet ikääntymisestä ja tilalle uusia harrastuksia, innostuksen lähteitä ja kutkuttavia juttuja!

Sitä paitsi meillä seitsenkakkosilla on jotain, mitä nyt kasvavilla nuorilla ei ole. Me nimittäin saimme elää teini-ikämme 80-luvulla. Silloin oli teinin maailma toinen. Ikä ja vuosikymmen olivat kutkuttavan kasvun aikaa, jolloin kasvoimme kasvavassa Oulussa.

Oulu oli silloinkin jo iso kaupunki, mutta juuri sopivan pieni, jotta oli hyvä kulkea kaupungilla niin päivin kuin öisin. Muodin mekkoja olivat Sokos ja Anttila, mutta pienen lähiön omasta kemikaliostakin teimme löytöjä ja hankimme muodinmukaisia isoja muovikorvakoruja. Meillä oli sähkönsiniset ripset ja lilat luomet, persikanväriset takit ja niin vaaleiksi klooratut farkut, että niiden pinta haurastui. Muoti oli ainutlaatuista ja överiä. Meillä oli leveät vyöt, olkatoppaukset ja raidalliset kynnet.

Me jumppasimme kotona Annan jumppakasetin tahtiin, paistoimme herkuksi Hawajin leipiä ja saimme kouraamme ensimmäiset elektroniikkapelit. Joillekin ostettiin videolaite, jolla katsoimme salaa karmeita kauhuelokuvia, sillä niitä pystyi vuokraamaan joka marketista. Pohjankartanon yläasteen käsityöluokassa ompelimme puseroita, kuuntelimme Sandraa ja järjestimme tulevia koulun bileitä.

Koteihin ostettiin kromia, mustaa nahkaa ja posliinikissoja. Kasarin tunnelma oli vertaansa vailla.

Oli kasvava populaarikulttuuri ja ikonisiksi jääneet laulajat ja bändit, joiden biisejä soitetaan vieläkin tilanteissa, joissa tarvitaan jotain ekstraa. Kuinka monta kertaa jääkiekkokaukalossa on soinut Eye of the tiger?

Kasarilla tehtiin elokuvat, joiden lumovoimaa ei aikakaan ole syönyt. Kävimme elokuvissa Adamsissa, jossa oli upottavat oranssit penkit. Paluu tulevaisuuteen, Top Gun, Indiana Jones ja Ghostbusters ovat saaneet sittemmin jatko-osia, mutta alkuperäisiä käsikirjoituksia on vaikea pistää paremmaksi. Ritari Ässä ja Ihmemies saivat nauliintumaan televisioiden ääreen.

Ouluun tuli amerikkalaistyylinen hampurilaispaikka Carroll´s ja toi uudenlaista tarjontaa grilleiltä hampurilaisiaan hakeneille. Koteihin ostettiin kromia, mustaa nahkaa ja posliinikissoja. Kasarin tunnelma oli vertaansa vailla.

Enhän minä oikeasti haluaisi enää olla teini – en edes, vaikka aikakoneella pääsisi takaisin 80-luvulle. Minä haluan aidosti olla se mitä olen nyt: innoissani lankakauppaan ajava pyöräilijä, jolla on tunnollisesti etu- ja takavalo, päällä heijastinliivit ja Kuomat.

Kyllä, seikkailu viisikymppisenä voi olla uuden lankakerän hankkimista tai luisteluhiihdon testaamista. Silti minun viisikymppissynttäreilläni soitetaan vain kasarimusiikkia.