Jäälin juurista kasvanut taiteilija Virpi Lehtonen loi Hiljaiset Hetket -näyttelyn teokset luontoa säästävällä kartonkigrafiikalla

Kartonki- ja metalligrafiikalla syntyneet teokset kutsuvat pysähtymään hiljaisuuden äärelle. Kuvat: Henna Saarenketo

Uutiset

Julkaistu: Kirjoittaja: Henna Maria Saarenketo

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Taiteilija ja taidehistorian maisteri Virpi Lehtosen juuret ovat vahvasti pohjoisessa. Kiimingin alueella lapsuutensa ja nuoruutensa viettänyt kuvataiteilija on kulkenut jo 90-luvulta lähtien opintojen perässä Tornion kautta Tampereelle, ja sieltä Turun yliopistosta nykyiseen asuinpaikkaansa Helsinkiin.

Oskari Jauhiaisen Galleriassa nähtävillä olevat teokset ovat syntyneet vuosina 2021–2022.

”Pitkän maalaamisen jälkeen aloin kiinnostua uudelleen grafiikasta. Pidän tällä hetkellä nimenomaan kartonkigrafiikasta, koska se on yksinkertainen ja samalla luontoa säästävä sekä myrkytön tekniikka”, Lehtonen kertoo.

Grafiikkatyöt aloitetaan kaivertamalla haluttu kuva laattaan, jonka jälkeen siihen levitetään väri ja painetaan kuva lopulliselle teospohjalle. Tuloksena saadaan vivahteikkaita värisävyjä ja herkkiä viivoja.

”Käytin laattana käytettyjä kauramaito- ja mehupakkauksia ja kaiverrukset itsessään on tehty kuivaneulalla”, kertoo Lehtonen.

Lehtonen tutkii teoksissaan ihmisen suhdetta luontoon ja eläimiin.

Ihminen luontokappaleena

Lehtosen kuvissa vuorottelevat ihmis- ja eläinhahmot – välillä sekoittuen toisiinsa.

”Olen halunnut kuvata ihmistä luontokappaleena, eläinaiheiden kanssa tasavertaisina. Ihminen on muodostunut elämään rinta rinnan muiden eläinten ja luonnon kanssa, ei niitä tuhoten”, Lehtonen sanoo.

”Kuvissani on viitteitä myös taidehistoriasta, sillä kuvien vaellushistoria on yksi näkökulma, joka kiinnostaa minua. Teosten äärelle voi pysähtyä, niiden aika on erilainen kuin ympäröivän todellisuuden ja arjen kiireiden aika”, hän jatkaa.

Virpi Lehtonen Hiljaiset hetket -näyttely 11.1.-11.2.2023 Galleria Oskari Jauhiainen, Syke-talo Kirjastokuja 1, Kiiminki

 

 

Lue myös