Vaikeista kokemuksista versonut taide tuo esiin ihmisiä ja tarinoita, jotka usein jäävät näkymättömiin
Merja toi Minä olen tarina -näyttelyyn itse tekemänsä voimavaralampun ja osallistui vapaaehtoisena myös näyttelyn rakentamiseen. Kuva: Riikka Pitkänen
Jaa sosiaaliseen mediaan
Minä olen tarina -näyttely esittelee taidetta eri tavoin haavoittuvassa asemassa olevilta ihmisiltä, joiden kokemukset jäävät usein kuulematta.
Minä olen tarina -näyttelyssä on esillä niiden oululaisten maailma, jotka yleensä eivät ole esillä tai muuten mukana luovuuden ja kauneuden kokemuksissa. He ovat kaupunkilaisia, jotka ovat eri tavoin syrjässä tai haavoittuvassa asemassa.
Isokatu 9:ssä sijaitsevaan näyttelytilaan on rakennettu erilaisia teematiloja, jotka kutsuvat kohtaamaan toisen ihmisen todellisuuden. Esillä on muun muassa masentuneiden ja ahdistusoireisten kipsitöiden näyttely sekä jäljitelmä sellihuoneesta, jonka rakentamiseen on saatu ohjeita entisiltä vangeilta.
Lisäksi näyttelyssä pääsee kokemaan kodittomuuden ja kylmän kadun tunteita ja olosuhteita. Naisten vihahuone isoine maalauksineen syntyi liian kilttien naisten ryhmän käden jälkinä.
Merja toi näyttelyyn tekemänsä voimavaralampun. Hän osallistui Rohkeasti rinnakkain -hankkeen Voimavarojen valossa -ryhmään Tuiran kirkolla kerran viikossa viime syksynä.
Virta-teos on tehty Kela-kahvit-tapahtumassa Mannerheimin puistossa kesäkuussa 2026. Teoksen pohjat teki kuvataiteilija Ulla Remes, ja tapahtuman osallistujat lisäsivät omia kuvioitaan. Kuva: Sirpa Tarkkinen
Merja halusi elämäänsä iloa ja ottaa käyttöön luontaisia voimavarojaan.
”Minulla on sellainen elämänvaihe, että on vaikea löytää itsestä mitään ylimääräistä voimaa, ja kun näin lehtimainoksen ryhmästä, ajattelin, että se voisi ehkä olla hyvä. Tehtiin tuo valaisin, joka kertoo niistä voimavaroista, joita kullakin meistä on, ja lisäksi tehtiin voimavaraharjoituksia.”
Voimavararyhmän tekemät taidevalaisimet olivat aiemmin esillä asunnottomien yön tapahtumassa Tuiran kirkossa lokakuussa.
Sai olla luova
Myös Meri osallistui samaan ryhmään suosittelun perusteella. Hän haki sieltä vaikeuksiinsa korjaavia kokemuksia. Häntä miellytti ennen kaikkea se, että ryhmässä sai olla luova. Myös yhteisöllisyys oli tärkeää, kun löytyi muita ihmisiä saman asian äärellä.
”Ryhmässä koin, että luovuutta ei tarvitse suorittaa. Lopputulos on yksi asia, mutta ei ainoa, vaan myös oman luovuutensa löytäminen ja kehittäminen on tärkeää”, Meri miettii.
Ryhmään osallistuneen Merin voimavaralamppu oikealla. Kuva: Riikka Pitkänen
”Tällainen ryhmä on todella tärkeä, että osallistetaan ja tuetaan ihmisiä. Tälle on tarvetta.”
Ihmisten kauneus esille
Minä olen tarina on Rohkeasti rinnakkain -hankkeen loppunäyttely. Siinä on vahvistettu haastavassa elämäntilanteessa olevien oululaisten hyvinvointia ja osallisuutta taiteella ja luovilla toimintamalleilla.
Heikki Kerätär on entinen Rohkeasti rinnakkain -hankkeen projektipäällikkö ja käy edelleen auttamassa meneillään olevassa hankkeessa.
Kerätär on kirjoittanut runomuotokuvia kaduilla, puistoissa, tapahtumissa ja näyttelyn katukahvilassa kohdatuille ihmisille vanhalla kirjoituskoneella. Runojen kohteet ovat saaneet runon mukaansa itselleen.
”Runo syntyy intuitiosta ja ensivaikutelmasta, kohtaamisen tunnelmasta. Sillä tavalla runolla on mahdollisuus tulla todenmukaisemmaksi kuin tiukasti analysoimalla tai luokittelemalla ihmistä. Runoista on myös tehty lyhtyjä, joissa runo näkyy, ja näin pyritty samaan näiden ihmisten kauneus esille. Yleensä esimerkiksi päihteiden käyttö vahvistaa ihmisen itselleen luomaa häpeän tarinaa ja vahvistaa myös päihteiden käyttöä, mutta me haluamme vahvistaa ihmisestä jotain muutakin”, Kerätär kertoo.
Heikki Kerätär on kirjoittanut näyttelyn katukahvilassa runomuotokuvia. Kuva: Heikki Kerätär
Kerätär sanoo, että hanke näine lopputuloksineen toi kulttuuripääkaupunkivuoteen saavutettavuutta.
”Seurakuntahan haluaa olla mukana myös siellä, missä ihmiset eivät ole elämässään niin vahvoilla ja antaa taiteen kautta nähdyksi tulemisen kokemuksia, vahvistaa myönteistä minäkuvaa ja voimavaroja. Ihmisarvon kokemisen myötä ihmisillä on ollut mahdollisuuksia saada myös yhteys omaan lähiympäristöönsä”, kertoo Kerätär.
Projektin kuntouttavassa osiossa tehtiin teatteria ohjaaja Inkeri Lankilan ohjauksessa. Se vei ryhmäläiset viime pääsiäisenä osallistumaan Via Crucis -katunäytelmään.
Potentiaali esiin
Projektipäällikkö Outi Huczkowski on tehnyt hankkeessa pitkäjänteistä kuntouttavaa työtä. Hankkeen päätteeksi järjestetään koulutusta seurakuntayhtymän työntekijöille ja vapaaehtoisille.
”Sellaisia hienoja tarinoita on syntynyt, että ensin ihminen on osallistunut hankkeessamme yksilökohtaamiseen taiteen keinoin, sitten hän on tullut mukaan kuntouttavaan taideryhmään ja lopulta alkanut vetämään itse taideryhmää omalla asuinalueellaan. Tällaista potentiaalia on paljon olemassa”, Huczkowski sanoo.
Maaliskuussa päättyvä hanke on osa Oulu2026-kulttuuriohjelmaa. Sen toiminta-alueet ovat olleet Tuira, Kaijonharju ja Kaukovainio.
Hanketta ovat rahoittaneet Euroopan sosiaalirahasto, Pohjois-Pohjanmaan elinvoimakeskus ja Oulun seurakuntayhtymä.
Näyttely on avoinna 10.–15.11. kello 13–16 ja Lumo-valofestivaalin aikana 18.–22.11. kello 16–20 osoitteessa Isokatu 9, 1. kerros.