Siivouspäivänä laitetaan tavara kiertoon ja vietetään yhteisöllistä aikaa Oulussakin

Oulussa on leppoisaa Siivouspäivää järjestetty vuosien varrella vaihtelevaan tahtiin. Katso jutun lopusta tämänkertaiset myyntipaikat tai perusta oma myyntipisteesi. Kuva: Niina Jortikka

Tapahtumat

Julkaistu: Kirjoittaja: Mun Oulu

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Siivouspäivä on ollut yli 10 vuotta valtakunnallinen kierrätyksen, vanhojen tavaroiden ja kaupunkikulttuurin tapahtumapäivä, jota vietetään jälleen Oulussakin lauantaina 25. toukokuuta 2024. Jos kaapeista löytyy ylijäämätavaraa, nyt on hyvä tilaisuus saada ne kiertoon. Lue jutun lopusta säännöt ja myyntipaikat.

Siivouspäivä-kirpputoritapahtuma järjestyi ensimmäistä kertaa vuonna 2012 helsinkiläisten  sosiaalisessa mediassa tapahtuneen ideoinnin jälkeen. Oulussa Siivouspäivän järjestämisellä on ollut monimuotoinen reitti.

”Alkuvuodet käynnistyivät pikkuhiljaa, oululaisille ihan itse järjestetty tapahtuma oli uutta”, toteaa kirppiskoordinaattori Niina Jortikka.

”Kirpputorien pitäjät kyselivät paljon ja olivat äärimmäisen tunnollisia. Kaikki nämä vuodet puistot ovat jääneet erittäin siisteiksi, siitä olen ylpeä. Pikkuhiljaa tapahtuma kasvoi ja eli ympäri kaupunkia. Itselle mieluisimmat vuodet olivat kauniita, Åströmin puisto ihastutti vehreydellään ja väkeä riitti sekä kirppareilla että asiakkaissa.”

Siivouspäivää vietetään tänä vuonna Oulussa useassa eri paikassa. Eli pop up -kirpputoreja ja myyntipaikkoja voi itse kukin perustaa.

”Kirpputorit ovat edelleen yksityishenkilöille suunnattuja, näin toimiikin suurin osa toimijoista. Aina seassa on muutamia käsityöläisyrittäjiä, juuri minulle ei ole helppoa lähteä saarnaamaan tästä teemasta”, kertoo Jortikka.

Myytävää voi olla kauempanakin

Ideana on siis siivoilla omat tarpeettomat tavarat kiertoon ja ansaita siinä samalla hieman taskurahaa.

”Siivouspäivällä on säännöt, yhteisöllisyyden sekä sääntöjen noudattamisen arvostus on äärimmäisen tärkeää. Samalla arvostamme ihan tavallisia koti-ihmisiä, jotka pitävät ikiomaa kirppariaan”, hän lisää.

Niina Jortikka kannustaa myös menemään merta edemmäs kalaan ja kiertämään myös kauempana olevia yksityisiä koteja.

”Toisaalta täytyy sanoa, että suurin osa myyjistä ja asiakkaista toivoo olevansa siellä, missä kaikki muutkin ovat, tällä kertaa Mannerheiminpuistossa. Siivouspäivä Oulu -sivuilla Facebookista voi katsella kivoja nostoja, mitä tapahtuu keskustan ulkopuolella. Kaikki eivät pörrää vain isolla kirkolla”, pohtii koordinaattori.

Siivouspäivänä on tietyt säännöt

Oululaiset yksityishenkilöt voivat pystyttää kirpputorin myyntipisteensä ilman erillistä tapahtumalupaa kaupungin yleisille alueille kuten jalkakäytäville, puistoihin ja aukioille, kunhan noudattavat Siivouspäivän ja Oulun kaupungin ohjeita.

1. Jokainen kirpputorin pitäjä on vastuussa omasta kirpputoristaan. Kaikkien myyjien tulee kertoa kirppiksestään Siivouspäivän valtakunnallisilla www-sivuilla osoitteessa: https://siivouspaiva.com/fi/cleaningday, Oulun tapahtumat -> https://siivouspaiva.com/sales-locations

2. Pelastustiet, huoltotiet ja kulkuväylät tulee pitää auki. Myyntipaikkojen tulee sijaita ensisijaisesti kovilla pinnoilla, kuten kiveyksillä, asfaltilla tai hiekkakäytävillä. Jos myyntipaikka sijoitetaan nurmikoille, tulee huolehtia, että nurmikot eivät vahingoitu. Kirpputorilla ei saa käyttää raskaita, maahan painuvia pöytä- tai tuolirakenteita. Ajoneuvoa ja peräkärryä ei saa pysäköidä alueelle vaan ne tulee sijoittaa merkityille pysäköintipaikoille. Autolla ei saa ajaa puistoon, eikä muille nurmialueille.

3. Alueet: Kaikki alueet ovat käytettävissä yleissääntöjen mukaan. Eli kysy alueella toimivilta lupa, jollet ole ikioman tonttisi tuntumassa. Valitse siis myyntipaikka, johon voit helposti pyytää luvan – esimerkiksi lähikaupan piha ja jossa oleminen ei haittaa ketään.

4. Puihin ei saa ripustaa mitään.

5. Kerro suunnittelemastasi myyntipaikasta niille, joille kirppiksestäsi voi aiheutua päänvaivaa. Infoa naapureita ja kysy lupa taloyhtiöltä.

6. Yleistä jalankulkua, liikennettä tai muuta alueen käyttöä ei saa haitata.

7. Myyjä vastaa kaupungille ja kolmannelle osapuolelle myyntipaikasta mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta ja haitasta. Myymättä tai kierrättämättä jääneet tavarat on myyjän vietävä pois yleiseltä alueelta omalla kustannuksellaan välittömästi tapahtuman jälkeen. Myyjät myös huolehtivat siivouksesta.

8. Huolehdi mahdollisuuksien mukaan hygieniasta: ota käsidesi mukaan.

9. Käytä mahdollisuuksien mukaan myös digitaalisia maksuvälineitä.

Siivouspäivää vietetään Oulussa muun muassa näissä paikoissa:

1.      Hietasaaren Seelarin piha-alue, Puomitie 12, klo 11 – 18

2.      Hiukkavaaratalon toriaukio, Marssikatu, 90670, klo 10 – 16

3.      Ketunlenkin kirppis,  Ketunlenkki 4, klo 10 – 14

4.      Korpelankujan autotallikirppis, Korpelankuja 4, klo 12 – 21

5.      Koskelan leikkipuisto, Teljotie 13, klo 10 – 20

6.      Mikan divari, Ouluhallintie, klo 9 – 16

7.      Myllyoja Oulu, Multatie 14, klo 10 – 16

8.      Åströmin puisto, Mannenkatu 1

9.      Mannerheiminpuisto, Kirkkokatu ja Albertinkatu risteys