Oulun seurakunnat jälleen mukana Earth Hour -tempauksessa – iltapalaa kynttilän valossa ja keväinen hetki hautausmaalla

Suomessa Earth Hour järjestettiin ensimmäisen kerran 2009. Tänä vuonna Oulun tuomiokirkossa järjestetään muun muassa kynttilämessu. Kuvituskuva: Sanna Krook

Tapahtumat

Julkaistu: Kirjoittaja: Mun Oulu

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oulun ev.-lut. seurakunnat osallistuvat Earth Hour -tempaukseen lauantaina 23. maaliskuuta. Maailmanlaajuisessa ilmastotempauksessa sammutetaan symbolisena eleenä valoja tunniksi kello 20.30-21.30. Tarkoituksena on kiinnittää huomio ilmastonmuutoksen kiihtymiseen ja luonnon monimuotoisuuden köyhtymiseen.

Oulujoen seurakunta järjestää tempaukseen liittyen erityisesti lapsiperheille suunnatun Valomerkki-tapahtuman. Tapahtuma on perheystävälliseen aikaan jo kello 18 Hiuskassa. Ohjelmassa on iltapalaa kynttilän valossa, lelujen tekemistä kierrätys- ja luonnonmateriaaleista sekä leikkejä ympäri maailman. Tavoite on osoittaa, että ilmaston asia on koko maailman asia.

”On tärkeää, että ilmastoasioita tuodaan esiin lempeällä tavalla ja tarjota ympäristö- ja kulttuurikasvatusta sekä lapsille että aikuisille. Voimme kasvattaa uutta sukupolvea, joka varjelee ympäristöä, jossa elämme. Viljele ja varjele, kuten Raamatussa sanotaan”, lähetys- ja kansainvälisentyön ohjaaja Katja Haipus muistuttaa.

”Ilmastonmuutoksen vaikutukset koskettavat nimenomaan kaikkein köyhimpiä maita, ja usein sielläkin ne heikoimmassa asemassa olevat ihmiset kokevat vaikutukset voimakkaimmin.”

Maailmanlaajuinen huoli

Earth Hour näkyy myös hautausmailla, joissa valot sammutetaan tai valon määrän vähennetään huomioiden kuitenkin turvallisuusnäkökohdat.

”Kevät etenee vauhdilla, joten hautausmaalla on ilman valoja tarjolla hieno keväinen hämärän hetki luonnon valossa”, vs. hautaustoimen johtaja Sari Hirsikorpi sanoo.

Lisäksi Oulun tuomiokirkossa on tunnelmallinen messu kynttilänvalossa kello 20.30.

Earth Hour on ympäristöjärjestö WWF:n maailman suurin ilmastotapahtuma. Earth Hour sai alkunsa Australian Sydneyssä 2007. Suomessa se järjestettiin ensimmäisen kerran 2009.

Oulun seurakunnat ovat olleet mukana tapahtumassa alusta saakka. Osallistumalla Earth Hour -kampanjaan Oulun seurakunnat haluavat viestittää huolensa ilmastonmuutoksesta.