Maailman suurin virtuaalinen yritysvierailu Oulussa tällä kertaa rakennusalalla – tapahtumaa voi seurata maksutta kaupungin YouTube-kanavalla

BusinessOulu on ollut mukana järjestämässä virtuaalisia yritysvierailuja vuodesta 2022 alkaen muun muassa tietotekniikka-, ravintola- ja matkailualalta. Kuvituskuva: Mun Oulu

Talous

Julkaistu: Kirjoittaja: Mun Oulu

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oulun kaupunki järjestää yhdessä rakennusalan yritysten, yhdistysten sekä oppilaitosten kanssa maailman suurimman virtuaalisen yritysvierailupäivän torstaina 18. huhtikuuta. Tänä vuonna tapahtumassa sukelletaan rakennusalalle. Yritysvierailuun on ilmoittautunut ennakkoon jo lähes 6 000 osallistujaa eri puolilta Suomea ja ulkomaita.

Maailman suurimmassa virtuaalisessa yritysvierailussa nähdään esimerkiksi, millaisia yrityksiä ja ammatteja rakennusalalta löytyy. Alalla eri tehtävissä toimivien ihmisten kautta opitaan, millaista osaamista ja asennetta alalla tarvitaan sekä millaisilla opiskeluvalinnoilla voi työllistyä alalle.

”Tapahtumalla halutaan tuoda rakennusalaa sekä siellä olevia ammatteja ja työtehtäviä tunnetuksi lapsille ja nuorille sekä näin innostaa alalle.  Kuva alasta voi olla hyvin yksioikoinen, vaikka työn jälki syntyy usean eri toimijan ja ammatin yhteistyönä. Tätäkin jatkumoa pyrimme tuomaan esiin päivän aikana”, BusinessOulun asiantuntija Tiina Haapaniemi sanoo.

Tapahtuma sisältää omat lähetyksensä varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle, korkeakouluun sekä englanninkieliselle yleisölle. Koulut osallistuvat vierailuille koulun tiloista. Vierailut ovat kaikille avoimia ja niihin voi osallistua paikkakunnasta riippumatta.

Aiemmin BusinessOulu on järjestänyt laajoja virtuaalisia yritysvierailuja muun muassa Nokialle ja ravintola- ja matkailualalle.

Tapahtuma tuotetaan uudessa opiskelijatornitalossa, Unossa, Oulun Välkkylässä. Vierailut nähdään Oulun kaupungin YouTube-kanavalla 18. huhtikuuta kello 9.30–16.00.

Osallistuminen ja lisätiedot virtuaaliseen yritysvierailuun tästä linkistä.