Myös Oulu on mukana Ylen Miljoona roskapussia -kampanjassa

Yhdessä oululaisten kanssa roskia keräävät Ylen tutut kasvot, toimittajat Inka Henelius, Olli Haapakangas ja Mikko “Peltsi” Peltola sekä meteorologit Kerttu Kotakorpi ja Anniina Valtonen. Kampanjan suojelijana toimii tasavallan presidentin puoliso, tohtori Jenni Haukio. Kuva: Johanna Kannasmaa / Yle

Luonto & ympäristö

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Tänä keväänä on tavoitteena, että koko Suomi kerää miljoona pussillista roskia. Kaksi kuukautta kestävissä siivoustalkoissa on mukana 149 kuntaa tai kaupunkia, joukko järjestöjä ja yhteisöjä sekä Ylen tunnettuja kasvoja, jotka yhdistävät voimansa kaikkien suomalaisten kanssa kerätäkseen ympäristöstä miljoona pussia roskia.

Kampanjan kumppanit välittävät kampanjasta tietoa, innostavat asukkaitaan tai jäseniään osallistumaan ja merkitsemään kerätyt roskapussit roskalaskuriin sekä järjestämään siivoustempauksia mahdollisuuksiensa mukaan.

Yksin tai yhdessä

Miljoona roskapussia -kampanjaan voi osallistua jokainen huolimatta siitä, onko oma asuinpaikkakunta kumppanina. Kampanjaan ei tarvitse erikseen ilmoittautua. Kerätyt roskapussit merkitään reaaliaikaisesti päivittyvään laskuriin sen paikkakunnan kohdalle, mistä roskapussit on kerätty. Luvassa on siis yhteisen hyvän lisäksi todellinen kisa Suomen paikkakuntien välillä. Laskuri löytyy osoitteesta yle.fi/miljoonaroskapussia.

Lisätietoja roskakeräyksestä myös Oulun kaupungin sivuilla tässä osoitteessa.

Tule mukaan ja toimi näin:

1. Ota mukaan hanskat ja tyhjä pussi.

2. Lähde ulos ja kerää roskia ympäristöstä.

3. Vie keräämäsi roskat omaan sekajätteeseesi tai puistoroskikseen. Tee talkooilmoitus, jos pussi ei mahdu puistoroskikseen ja jätät sen roskiksen viereen. Haemme pussit ilmoitusten perusteella.

4. Merkitse keräämiesi roskapussien määrä osoitteessa yle.fi/miljoonaroskapussia sen kaupungin/kunnan kohdalle, josta olet roskat kerännyt.

5. Haasta ystäväsikin mukaan!

Jos kokoat talkooporukan toimi näin:

1. Nimetkää vastuuhenkilö, joka tekee talkooilmoituksen Oulun palautepalveluun https://www.ouka.fi/palaute ennen tapahtumaa: 1. Valitse: asuminen ja ympäristö/ puistot ja viheralueet.  2. Palautteen aihe: talkooilmoitus. 3. Palautetekstikenttään: Siivoustalkoot, talkoiden ajankohta, paikka ja arvioitu osallistujamäärä. Lisää kartalle pistemmäisenä sijaintina täysien jätesäkkien noutopaikka. Huomaa, että noutopaikalle pitää päästä autolla. 4. Yhteystietoihin vastuuhenkilön tiedot. Ilmoitus talkoista menee alueen kunnossapitäjälle, joka on sinuun yhteydessä.

2. Kun olet tehnyt talkooilmoituksen, voit saada lainaan säkkejä ja roskapihtejä Oulun Infrasta

3. Käyttäkää #miljoonaroskapussia #oulu somepostauksissa

4. Huom: metalli ja vaarallinen jäte kerätään erilleen. Tonteilta ei voi tuoda puutarhajätettä eikä roskia, jotka kuuluvat kiinteistön vastuulle.