Lippoamiskausi alkaa Kuusisaaressa lauantaina – kokeneet lippoajat opastavat ensikertalaisia
Vaellussiian lippoaminen alkaa Kuusisaaressa lauantaina, jolloin järjestettävässä yleisötilaisuudessa voi myös kokeilla lippoamista kokeneiden lippoajien opastuksella. Kuva: Mervi Haahti
Oulujokisuiston vuotuinen vaellussiian lippoaminen ja mädinhankinta alkaa tämän viikon lauantaina. Samana päivänä järjestetään myös perinteinen yleisötapahtuma. Kaikille avoin tapahtuma alkaa Kuusisaaressa kello 10 ja päättyy kello 14. Lippotapahtuman avaa kansanedustaja, Suomen vapaa-ajankalastajien varapuheenjohtaja Janne Heikkinen.
Yleisötapahtumassa vierailla on mahdollisuus kokeilla lippoamista ilmaiseksi. Lippoamisessa käytetään pyyntivälineenä lippoa eli pitkän varren päässä olevaa ohuesta verkosta kudottua haavia. Lisäksi tapahtumassa opastetaan kalankäsittelyä.
Tapahtumassa on buffetti, josta löytyy juotavaa ja syötävää, kuten muurinpohjalettuja.
Lippoaminen yhä suositumpaa
Oulun Erä- ja Kennelkerho ry:n puheenjohtaja Mervi Haahti arvioi, että Oulussa on yhä enemmän kiinnostusta lippoamista kohtaan. Tämä on otettu huomioon lauantain yleisötapahtumassa.
”Tapahtumassa meillä on ohjaajia, jotka opastavat lippoamista. Sitä ei siis tarvitse osata ennen kuin tulee paikan päälle”, hän kertoo.
Oulun Erä- ja Kennelkerho ry järjestää lauantain yleisötapahtuman yhteistyössä Oulun kaupungin, Oulun Energia Oy:n ja Montan Lohi Oy:n kanssa.
”Oulun Erä- ja Kennelkerho on ollut järjestämässä tapahtumaa jo parisenkymmentä vuotta. Itse lippoaminen on monisatavuotinen perinnekalastus, joka siirtyy isältä pojalle”, Haahti kertoo.
Hän kertoo, että Oulun Kuusisaareen kokoontuu vuosittain lippoajia Helsingistä, Kokkolasta ja myös Ruotsin puolelta.
Lippolupia myydään Kuusisaaressa
Oulujokisuiston vaellussiian lippoaminen ja mädinhankinta alkaa lauantaina kello 16, yleisötapahtuman jälkeen. Lippolupia myydään Kuusisaaressa. Samalla on mahdollisuus myös vuokrata lippoja. Lippoajilla täytyy olla kalastonhoitomaksukuitti mukana, kun he ostavat lippoluvat.
Lippoamisen on määrä päättyä 28. lokakuuta kello 16. Pyytäjä saa omakseen pyynnissä saadut koirassiiat ja rauhoittamattomat kalat, mutta naarassiiat on luovutettava mädinlypsyyn vaellussiikavelvoitteiden hoitoa varten.