RotuaariRalli-kaupunkiseikkailu on jälleen pienten potilaiden asialla Oulussa
RotuaariRallissa on tarkoitus pitää hauskaa ja samalla voi myös osallistua hyväntekeväisyyteen. Kuva: RotuaariRalli
Kaupunkiseikkailutapahtuma RotuaariRalli järjestetään nyt jo 9. kerran perjantaina 22. toukokuuta Oulussa. Hauskuuden nimissä ollaan liikkeellä tärkeän asian puolesta eli autetaan pieniä potilaita, sillä jokaisesta osallistumismaksusta lahjoitetaan osuus Lastenklinikoiden Kummien kautta OYS:n lastenklinikalle.
RotuaariRalli on rento kaupunkiseikkailu keväisen Oulun sydämessä; lähtö- ja maaliintulopaikkana Rotuaarin aukio. Tapahtuma koostuu yli 40 rallirastista, jotka vaativat päättelykykyä, reipasta asennetta sekä ennen kaikkea hyvää ryhmähenkeä. Tavoitteena on suorittaa rasteja niin paljon kuin ehtii tai haluaa, mutta määrän lisäksi myös laatu vaikuttaa pisteisiin.
Tärkeintä on kuitenkin hauskanpito. Kaupunkiseikkailu toteutetaan helppokäyttöisen mobiilisovelluksen avulla ja osa rasteista on virtuaalisia kuten tietovisatyyppisiä kysymyksiä, kuva-arvoituksia jne. ja osa toiminnallisia, jossa joukkueita haastetaan muun muassa liikunnallisilla tehtävillä.
Tiimihengessä mennään
Hyvän mielen kaupunkiseikkailu sopii niin tiimihenkeä nostattavaksi virkistyspäiväohjelmaksi yritysryhmille kuin myös esimerkiksi kaveriporukoille. Joukkuekoko on kisasarjasta riippuen 2-4 tai 2-6 hlöä. Sarjoja on kaksi; rennompaan menoon sopiva Jokamiesluokka ja kilpailuhenkisempi Mestariluokka.
Perjantaina 22. toukokuuta Ralli lähtee liikkeelle Rotuaarin aukiolta kello 16.30 ja mukana on lähes 100 joukkuetta.
Ilmoittautua voi vielä paikan päällä tapahtumapäivänä Rotuaarin aukion infopisteessä. Osallistumismaksusta lahjoitetaan kolme euroa OYSin lastenklinikalle.