Päätoimittaja Harriet Urponen: Kultakalan aivot ja ihmisen työelämä

Ensimmäinen vuosi viestintäjohtajana on takana. Vuosi on sujahtanut ohi sellaisella vauhdilla, että välillä tuntui, etten meinannut kyydissä pysyä. Muistan, kun kaupunginjohtaja Ari Alatossava sanoi minulle matkan alussa, että juna menee kovaa vauhtia. Hypätään kyytiin ja nautitaan vauhdista ja siitä, mitä tapahtuu. Ja niin olen toden totta tehnyt.

Olen hurjan kiitollinen niille ihmisille, ketä olen tavannut. Olen ylpeästi oululainen ja olen saanut todistaa monia hienoja onnistumisia, joiden vuoksi arvostan kotikaupunkiani entistä enemmän. Miten upeita tapahtumia täällä osataan tehdä! Isoja ja pieniä. Miten ihmisillä on aito halu auttaa toisia. Kulttuuripääkaupunkivuoden valtavat satsaukset viestintään ovat tuoneet tulosta.

Silti nyt tuntuu, että olen loman tarpeessa. Aivot on niin kuin kultakalalla. Keskittymiskyky on kadoksissa ja kroppa kaipaa lepoa. Sosiaalinen akku tyhjentyy nopeammin kuin ennen.

Mitä meidän työelämällemme on tapahtunut? Siitä on tullut yhä vaativampaa ja kuormittavampaa, eikä tähän ole yhtä ainoaa selitystä.

Arvelen, että viestintäteknologioiden muutos on yksi syy siihen, miksi työn arki kuormittaa ihmisiä yhä enemmän. Jatkuvat muistutukset eri sovelluksissa hyppäävät näkyviksi punaisiksi palloiksi työpöydillemme matkapuhelintemme näytöille. Ne antavat ilmestyessään viestin kera punaisen huutomerkin: katso heti, täällä on jotakin akuuttia!

Asioiden paljous voi peittää näköaloja. Tekoäly on tullut auttamaan meitä tietotulvassa ja jäsentääkin mainiolla tavalla monia asioita. Tekoäly onkin yllättävän hyvä spaarraja. Minulle se etsii kadoksissa olevia tiedostoja ja tiivistää raakamuistiinpanoja. Se myös auttaa näkemään vaihtoehtoja. Mutta en voi antaa tekoälyn tehdä ajattelutyötä puolestani.

Olen ihan varma siitä, että jos antaisin tekoälyn kirjoittaa vaikkapa tämän kirjoituksen puolestani, tulisi siitä vähemmän puhutteleva sinulle, joka luet tätä. Samoin oma taitoni kirjoittaa ruostuisi, jos en koskaan sitä harjoittele. Asiat, joissa haluaa olla hyvä, vaativat harjoittelua.

Minulle on totta se, että vasta sitten, kun kirjoitan jonkun asian, oikeastaan ymmärrän, mitä ajattelen. Joskus kirjoittaminen on helppoa kuin heinänteko (sopii tähän yhteyteen näin loman alla, eikö?) ja joskus taas tervanjuontia. Mutta aikaa kirjoittaminen vaatii. Ja sitä meillä tuntuu olevan yhä vähemmän.

Viime viikonloppuna sain juhlia syntymäpäivääni suppilaudan päällä Oulankajoella. Oivalsin, miten valtava määrä vihreän sävyjä on luonnossa. Miten kirkasta vesi oli – niin kirkasta, että olisin voinut laskea kalan pilkkuja selästä, jos olisin nähnyt kaloja. Ja miten tärkeää on saada haltioitua luonnosta ja hiljaisuudesta.

Maailma on niin paljon muutakin kuin loputon to do -lista. Hengitän syvään ja päätän lomalla nauttia suomalaisen luonnon yksityiskohdista. Viettää aikaa ilman aikatauluja. Olla ihmisten kanssa, joita minulla on ollut ikävä.

Olkoon sinunkin kesäsi levollinen ja kaunis ja tuokoon se eteesi asioita, joista nautit.