Teatteritalon palokaan ei lopettanut teatterin toimintaa Oulussa – Oulun teatterilla näytöksiä yli 90 vuotta

Oulun teatterin 25-vuotisjuhlaa vietettiin 16. tammikuuta 1957. Ohjaaja Matti Tapio on puhumassa oikealla. Kuva: Museovirasto

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Petri Kristian Isoniemi

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oulussa oli teatteritoimintaa 1900-luvun alussa, mutta toiminnassa oli keskeytyksiä. Nykyisen Oulun teatterin ensimmäisenä edeltäjänä pidetään Oulun Näyttämöä, joka perustettiin yli 90 vuotta sitten. Sen toiminta alkoi siitä, kun oululaiset teatterin harrastajat perustivat Oulun Näyttämön elokuussa 1931. Sen taustalla oli kannatusyhdistys ja Karl Johannes Hako toimi teatterin ensimmäisenä johtajana.

Oulun Näyttämö vuokrasi esiintymistilakseen Oulun työväentalon, joka sijaitsi Pakkahuoneenkadulla. Avajaisjuhla järjestettiin 29. syyskuuta 1931, jolloin päänumerona esitetiin Lauri Haarlan näytelmä Nuorten tuomio. Teuvo Pakkalan näytelmän Tukkijoella esitys oli vuorossa kaksi päivää myöhemmin.

Kaupungintalosta tuli teatteri

Oulun Näyttämön toiminta jatkui Pakkahuoneenkadulla alkuvuoteen 1944 saakka, jolloin jatkosota oli vielä käynnissä. Oulun Näyttämö esitti J. O. Croninin näytelmän nimeltä Jumalan hymyilevät vielä 20. helmikuuta 1944, mutta Neuvostoliiton ilmavoimat pommittivat Oulua seuraavana päivänä. Työväentalo paloi, minkä lisäksi Oulun Näyttämö menetti omaisuutensa.

Oulun Näyttämön esityspaikkana oli Oulun työväentalon juhlasali vuodesta 1931 alkaen vuoteen 1944. Kuva: Museovirasto

Oulun Näyttämö piti ilmapommitusta seuranneena päivänä kokouksen tilanteen johdosta. Johtokunta päätti, että Oulun Näyttämö jatkaa toimintaansa. Teollisuuden palvelukseen aikaisemmin siirtynyt teatterimies Torsten Orell ryhtyi toimimaan Oulun Näyttämön johtajana tässä vaikeassa tilanteessa.

Oulun Näyttämön näyttelijät ryhtyivät harjoittelemaan ensin näytelmää nimeltä Luokkakuva. He esittivät myös Larin-Kyöstin näytelmän nimeltä Juhannustulilla Hupisaarilla juhannuksena 1944, minkä jälkeen alkoi maaseutukiertue. Kun syksy 1944 alkoi, esitykset siirrettiin Oulun kaupungintalon eli entisen Oulun Seurahuoneen juhlasaliin.

Teatteri kunnallistettiin

Oulun teatterin nimi on muuttunut usein. Yksi näistä muutoksista toteutettiin vuonna 1951, kun Oulun Näyttämön kannatusyhdistys muutti teatterin nimen Oulun Teatteriksi. Tarkoitus oli korostaa sitä, että kysymyksessä oli ammattiteatteri. Johtokunnan rinnalle perustettiin samalla myös hallintoneuvosto.

Oulun teatteri toimi kaupungintalon tiloissa vuodesta 1944 alkaen. Teatterin henkilökunta kuvattuna kaupungintalon lämpiössä vuonna 1961. Kuva: Museovirasto

Useat Etelä-Suomen kaupungit kunnallistivat teatterit 1950-luvulla, mutta Oulussa oli esitetty Oulun Teatterin kunnallistamista jo aikaisemmin. Kunnallistamisen suunnittelu alkoi edetä 1960-luvun alussa, joten lopulta kaupunginhallitus esitti valtuustolle kaupunginteatterin perustamista. Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti kunnallistaa Oulun Teatterin 22. syyskuuta 1964.

Teatterille paikka Torinrannasta

Oulun kaupungintalon juhlasali oli toiminut teatterin esityspaikkana koko ajan vuodesta 1944 alkaen, mutta se oli osoittautunut vaikeaksi esityspaikaksi. Näyttämö oli matala, pukeutumishuoneita ei ollut ja varastot olivat liian ahtaat. Katsomo oli aluksi tasainen, kunnes nouseva katsomo valmistui vuonna 1952. Teatterin toimintaa vaikeutti se, että juhlasalia tarvittiin myös muihin tarkoituksiin.

Torinrannassa sijaitseva Oulun teatteri valmistui vuonna 1972. Kuva: Esa Eirola / Oulun kaupunki

Uutta teatteritaloa ryhdyttiin rakentamaan nykyiselle paikalle Torinrantaan, Vänmanninsaareen vuonna 1968. Tämä teatteritalo, jonka oli suunnitellut arkkitehtipariskunta Marjatta ja Martti Jaatinen, valmistui vuonna 1972. Teatteritalossa oli kolme näyttämöä tuolloin: suuri näyttämö, pieni näyttämö ja harjoitushuone.

Päänäyttämö väliaikaisesti Limingantullissa

Oulun teatteritalossa tehtiin vuodesta 2002 alkaen kaksi vuotta kestänyt perusparannus. Kaupunginteatterin päänäyttämö oli siitä syystä Atrian entisen lihapakkaamon tiloissa Limingantullissa, joka sai nimekseen Teatria. Esityksiä oli myös Nuoriso- ja kulttuurikeskus NuKu:lla, ravintoloissa ja muissa tiloissa.

Vänmanninsaaressa sijaitseva teatteritalo avattiin yleisölle jälleen syyskuussa 2004. Teatteritaloon oli rakennettu esimerkiksi lisärakennus perusparannuksen aikana. Teatterissa on neljä näyttämöä tällä hetkellä: suuri näyttämö, pieni näyttämö, Vinttikamari ja Pikisali.

Oulun kaupunginteatteri muuttui Oulun kaupungin omistamaksi osakeyhtiöksi 1. tammikuuta 2012 alkaen. Teatterin nimi muuttui jälleen kuusi vuotta myöhemmin, kun se muuttui lyhyesti ja ytimekkäästi Oulun teatteriksi.

Lue myös