Rohkeutta ja elämyksiä – ikäihmisten Taideklubeja on järjestetty kuluvana vuonna ympäri Oulua

Taideklubit ovat saaneet osanottajilta paljon hyvää palautetta. Kuva: Kimmo Hirvenmäki

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Laura Heikkinen

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Ikäihmisten Taideklubit ovat tarjonneet tänä syksynä mukavia yhteisiä hetkiä kulttuurin parissa. Klubit ovat osa Oulun etsivää kulttuurista vanhustyötä.

Klubien tarkoituksena on vahvistaa yli 65-vuotiaiden taidesuhdetta ja edistää heidän kulttuurihyvinvointiaan. Ne on suunnattu elämän muutoskohdissa oleville oululaisille eli esimerkiksi henkilöille, jotka ovat jääneet juuri eläkkeelle, muuttaneet Ouluun toiselta paikkakunnalta tai aloittaneet omaishoitajina.

Seitsemän ikäihmisten Taideklubia on järjestetty kuluvana vuonna Oulun teatterilla, Haukiputaalla, Kiimingissä, Rajakylässä, Höyhtyällä ja Tuirassa. Kokoontumisissa osallistujat tutustuvat ryhmänä taiteen tekemiseen ammattitaiteilijoiden ja taidepedagogien kanssa. Klubeihin kuuluu pienimuotoinen yhteinen taideprojekti.

”Klubeilla pohditaan omaa elämää ja sen muutoskohtia sekä taidetta ja kokeillaan sen tekemistä. Jotkut ryhmät ovat halunneet lähteä katsomaan vaikka teatteria, toiset taas ovat valokuvanneet tai kirjoittaneet runoja”, Oulun ikäihmisten kulttuurikoordinaattori Heidi Jäärni kertoo.

Oma ääni kuuluviin

Haukiputaan ikäihmisten Taideklubilla tärkeäksi teemaksi nousi paikallisuus, jota käsiteltiin lempimuistoja ja -paikkoja esitelleen valokuvaprojektin avulla. Klubia vetivät teatteritaiteilijat Kimmo ja Tatja Hirvenmäki Kulttuuriosuuskunta Ilmeeltä.

”Moni osallistuja on ollut kauhean kiitollinen siitä, että tällaisia järjestetään ja että löytyy mukava yhteinen porukka ja uusi mielenkiintoinen asia. On ollut hienoa nähdä, miten oma ääni saadaan tällä tavoin kuuluviin ja rohkeus lisääntyy”, myös Taideklubi-toiminnan tuottajana toimiva Kimmo Hirvenmäki sanoo.

Taideklubit ovat saaneet osanottajilta paljon hyvää palautetta. Heidi Jäärni toivoo, että mukavat kokemukset innostavat jatkamaan kulttuurin parissa myös Taideklubien jälkeen.

”Kulttuurihyvinvoinnin vaikutukset toteutuvat silloin, kun mennään jatkossakin mukaan erilaiseen toimintaan ja löydetään palveluja ja asioita, jotka kiinnostavat.”

Taideklubi-toimintamallia kehitetään saadun palautteen perusteella. Toimintamallista ollaan kiinnostuttu myös muissa kunnissa, ja se julkaistaan vapaaseen käyttöön Innokylään vuoden lopussa. Oulussa seuraavat ikäihmisten Taideklubit järjestetään vuoden 2024 aikana.