Raksilan historia herää eloon asemanseudun työmaalla
Raksila-aiheinen näyttely löytyy puretun linja-autoaseman asemalaiturien puoleisesta työmaa-aidasta. Kuva: Pasi Rytinki
Oulun asemanseudun työmaalle on kesällä ilmestynyt tarinaseinä, joka on saanut nimekseen Muistoja Raksilasta. Se näyttää kuvia ja tunnelmia alueelta ennen ja nyt. Seinän ilmeeseen pääsivät oleellisesti vaikuttamaan myös kaupunkilaiset.
”Asemanseudullahan tapahtuu nyt ja lähivuosina paljon rakentamisen asioita. Asemanseudun työryhmässä haluttiin ideoida etukäteen, mitä sinne voisi tulla ja mitä voitaisiin kertoa. Emme haluaisi näkymästä pelkkää brändi- ja mainosseinää vaan viihtyisän”, kertoo Oulun kaupungin markkinoinnin erityisasiantuntija Saija Tarkki, joka tunnustautuu seinäidean alkuperäislähteeksi.
Näyttelyyn haluttiin osallistaa oululaisia, joten heiltä pyydettiin aitaan valokuvia ja tarinoita. Kaikkien saatujen kuvien koko ei riittänyt näyttelykäyttöön, mutta apuun riensi Raksilan asukasyhdistys.
”Heillä oli tarjota kuvia, tarinoita ja Raksila-lehtiä, joten oli materiaalia mistä valita. Yksi runokin on seinässä”, Tarkki kiittelee.
Työmaa-aidan näyttelyn vanhimmat kuvat ovat 140 vuoden takaa.
Vanhimmat kuvat ovat ajalta, kun Oulun rautatieasema avattiin vuonna 1886.
”Oli hauskaa nähdä tuttuja alueita, kuten jäähallin seutu ja se Karjasilta, missä ennen mummini ja nyt me asumme, niin paljon ne ovat muuttuneet. Ennen oli pelkkää peltoa. Se on hienoa, että Raksila on onnistuttu säilyttämään, vaikka purkamisestakin on puhuttu”, Tarkki huomauttaa.
Yhteensä 64,5 metriä pitkä tarinaseinä löytyy vanhan linja-autoaseman bussilaitureiden puolelta. Tarkki ennustaa, että se pysyy siellä varsin pitkään.
Toiveena on, että kun asemanseudulle tulee uusia rakennustyömaita, olisi jälleen oululaisille ja matkaiijoille jotain uutta kerrottavaa.