Oulun teatteri teki viime vuonna parhaan myyntituloksensa osakeyhtiönä

Oulun teatterin viimevuotiset Taikahuilu-oopperan esitykset olivat käytännössä kokonaan loppuunmyytyjä. Kuvassa Niklas Spångberg, Tuomas Miettola, Johanna Isokoski ja kuorolaisia. Kuva: Kati Leinonen / Oulun teatteri

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Mun Oulu

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Viime vuonna palattiin vaikeiden koronavuosien jälkeen normaaliin päiväjärjestykseen myös Oulun teatterissa. Kaikki tapahtumat mukaan lukien kävijöitä oli 90 000, ja lipunmyynnissä teatteri teki osakeyhtiöhistoriansa parhaan tuloksen.

Vuonna 2023 Oulun teatterin taiteellinen ohjelmisto pystyttiin viemään läpi suunnitellusti ensimmäistä kertaa koronavuosien jälkeen. Myös katsojamäärä palasi koronaa edeltävälle tasolle, kaikkiaan 72 492 katsojaan. Yleisötyötapahtumat mukaan lukien kävijöitä oli lähes 90 000.

Teatterin viime vuoden lipunmyyntitulos oli osakeyhtiön historian paras. Lipunmyyntitulot olivat 1 855 047 euroa. Aiempi paras tulos on vuodelta 2018, jolloin lipunmyyntitulot olivat 1 648 292 euroa.

”Koronavuodet olivat vaikea aikakausi teatterille ja yleisesti koko esittävien taiteiden kentälle. Teimme kuitenkin Oulun teatterissa strategiamme mukaista kehitystyötä poikkeusvuosien selviytymisen rinnalla ja nyt voi todeta, että tehty työ kantaa hedelmää. Vaikeina aikoina teatteri kokoaa ihmisiä yhteisen merkityksen luomisen ja kokemisen äärelle ja tarjoaa mahdollisuuden uusiin näkökulmiin. Tavoitteenamme on palvella monipuolisesti alueen yleisöjä”, toimitusjohtaja Anu-Maarit Moilanen toteaa Oulun teatterin tiedotteessa.

Uusia konsepteja

Vuonna 2023 Oulun teatterissa lanseerattiin uusia yleisötyökonsepteja: Open Stage -tilaisuudet nuorille ja Tarinoiden taikaa -tilaisuudet ikäihmisille. Suosittu PikiTalk-yleisötyötapahtuma sai jatkoa kolmannella kaudellaan neljän after work -illan verran. Erilaisia teatterin produktioihin liittyviä avoimia harjoituksia, taiteilijatapaamisia ja keskustelutilaisuuksia järjestettiin sekä keväällä että syksyllä. Näihin ja muihin teatterissa ja sen ulkopuolella järjestettäviin tilaisuuksiin osallistui yhteensä reilut 17 000 kävijää 234 eri tilaisuudessa.

Vuoden 2023 ohjelmiston avasi käytännössä loppuunmyyty Taikahuilu-ooppera. Vuoden 2023 esitysten kokonaistäyttöaste oli 73 prosenttia. Täyttöasteissa mitattuna vuonna 2023 suosituimpia teoksia olivat Taikahuilu (99 prosenttia), Ihmemaa Oz (88 prosenttia) ja Post-Kabaree (86 prosenttia).

Oulun teatterin taiteellinen johtaja Alma Lehmuskallio iloitsee, että viime vuosina tehty kehitystyö näkyy tällaisena tuloksena, kun teatteri on voinut keskittyä parhaaseen osaamiseensa.

”Vuosi 2023 oli johtajakauteni ensimmäinen vuosi, jonka saimme mennä läpi ilman sen suurempia mullistuksia. Näyttämöteokset Taikahuilu-ooppera, Kuolema Venetsiassa, Pienen hauen pyydystys, Nuorten näyttämön Antigone, Kuka pelkää Virginia Woolfia?, Ei kertonut katuvansa, Ihmemaa Oz ja Post-Kabaree saivat kaikki nähdä valon ja kohdata katsojat, samoin kuin vierailuohjelmiston ja Lasten ja nuorten teatterifestivaalin esitykset”, Lehmuskallio toteaa.

Lue myös