Oulun perinteiset puistopiknikit ohjelmassa taas kesällä – esiintyjiä haetaan nyt

Puistopiknik-tapahtumia järjestetään muun muassa Hollihaan puistossa. Kuva: Sanna Krook / arkisto

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Mun Oulu

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oululaisten kesää ilahduttavat jälleen ensi kesänä maksuttomat matalan kynnykset kulttuuritapahtumat eli puistopiknikit. Mukaan toivotaan oululaisia taiteen harrastajia ja yhteisöjä, jotka voivat toteuttaa esityksensä puistoalueilla tai liikkuvina esityksinä eri puolilla kaupunkia.

Oulun kaupungin järjestämät puistopiknikit pidetään eri tapahtumapaikoilla juhannuksen jälkeiseltä viikolta elokuun puoliväliin. Oululaisilta kulttuurin harrastajilta ja ryhmiltä pyydetään ehdotuksia ohjelmistoon 24. huhtikuuta mennessä.

Musiikki on ollut aikaisempina vuosina laajimmin edustettuna, mutta ohjelmistossa voi tänäkin kesänä olla esimerkiksi sanataidetta, sirkusta, tanssia, kuvataiteita ja vaikkapa puistojoogaa. Ohjelmahaussa voi tarjota yksittäistä esitystä tai ohjelmakokonaisuutta.

Piknikejä järjestetään pääasiassa Hollihaanpuiston Hollilavalla, keskustan alueella sekä kaupunginosissa.

Puistopiknik-tapahtumat ovat maksuttomia, ja niiden ajatuksena on tarjota matalalla kynnyksellä sekä esiintymistilaisuuksia paikallisille taiteen harrastajille että keskustaa elävöittäviä tapahtumia kaikille oululaisille – siis kaupunkilaisilta kaupunkilaisille.

Viime vuonna ohjelmaehdotuksia saatiin noin 80, ja niiden pohjalta valittiin toteutukseen kaikkiaan 16 tapahtumaa eri puolilla kaupunkia.