Oulun Musiikkijuhlat kunnioittaa Jaakko Kuusiston muistoa ylimääräisellä konsertilla

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Minna Mäki-Heikkilä

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oulu Sinfonian ja Jaakko Kuusiston tiivis yhteistyö alkoi jo vuonna 2004. Vuosina 2005–2009 hän toimi Oulu Sinfonian päävierailijana, ja Kuusiston johdolla orkesteri toteutti ikimuistoisia ja monipuolisia konserttielämyksiä. Mieleenpainuvia hetkiä olivat muun maussa esiintyminen yhdessä Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin kanssa valtakunnallisessa Suomi 100 -juhlassa, oopperatuotannot Punaisesta viivasta Koirien Kalevalaan sekä Jaakon trumpettikonserton ensiesitys Suomessa.

Jaakko Kuusiston viimeisimpänä orkesterilevytyksenä toteutui Ismo Alanko & Oulu Sinfonia: Kaiken maailman kehtolauluja, joka äänitettiin keväällä 2021. Viimeisenä konserttinaan hän johti Oulu Sinfonian Pjotr Tšaikovskin Pähkinänsärkijä-baletin konserttiversion, jossa mukana oli myös Madetojan musiikkilukion tyttökuoro.

Oulu Musiikkijuhlien taiteellisena johtajana Jaakko Kuusisto aloitti ennen kevään 2013 festivaalia, ja siirsi vastuun uusille taiteellisille johtajille viime keväänä, yhdeksän festivaalin jälkeen. Oulun musiikkijuhlat kuvailee, kuinka Kuusiston päämäärätietoisella ja valovoimaisella otteella festivaaleilla toteutettiin vuosi toisensa perään upeita konsertteja ja kunnianhimoisia projekteja, jotka toivat oululaisen yleisön eteen joukon huikean lahjakkaita kansainvälisiä ja kotimaisia artistivieraita.

Viulukonserton tallenne katsottavissa Musiikkijuhliin saakka

Oulun Musiikkijuhlat ovat julkaisseet maksutta katsottavaksi videotaltioinnin Jaakko Kuusiston viulukonsertosta Jäähyväiset-konsertista, johon päättyi Kuusiston pitkä kausi Musiikkijuhlien taiteellisena johtajana. Viime maaliskuussa tallennetussa konsertissa Jaakko Kuusiston johtama Oulu Sinfonia soitti viulukonserton solistinaan Elina Vähälä. Tallenne on katsottavissa Oulun Musiikkijuhlien verkkosivulla ja YouTube-kanavalla 11. maaliskuuta asti.

Linkki Oulun Musiikkijuhlien YouTube-kanavalle: https://youtu.be/5v8Ux6ttP7Y

Ylimääräinen konsertti Oulun Musiikkijuhlilla

Oulun Musiikkijuhlien aikana järjestetään ylimääräinen konsertti Jaakko Kuusiston muistolle maanantaina 14. maaliskuuta 2022 klo 19 Madetojan salissa. Konserttiin on vapaa pääsy. Oulun musiikkijuhlat tiedottaa lippujen lunastamisesta sekä konsertin esiintyjistä ja ohjelmistosta hieman myöhemmin.

Lue myös