Muistopuhe Jaakko Kuusiston siunaustilaisuudessa Temppeliaukion kirkossa Helsingissä

”Aika on yksi tapa hahmottaa elämää. Kello käy suhteellisen tasaisesti, mutta aika on huomattavasti tempoilevampi. Välillä se rynnistää leikkisästi ja välillä taas matelee kuolettava hitaasti. Joka tapauksessa aikaa ei saa koskaan kiinni.

Savonlinnan Casinon vihkipallilta tähän hetkeen on hämmästyttävän lyhyt aika. Kun kesällä 2019 kiedoimme Maijan ja Jaakon siunaavin ajatuksin yhteen, emme voineet edes aavistaa, että matka alttarilta alttarille oli näinkin lyhyt.

Savonlinnan keskipäivän valo oli kirkas ja lämmin. Mutta Illan tuuli soitti jo kovin eri sävelet, pääsääntöisesti mustin koskettimin.

Ilta saapuikin niin äkkiä. Siks´oon mä suruinen. Kun sua mä muistelen, niin paljon meni kanssas kaunista pois.

Ystävämme Jaakko, suuri ihminen ja persoona on poissa. Elämän ja kuoleman Herra kutsui Jaakon vastarannalle vain 48 vuoden iässä. Pienen ihmisen pienellä käsityskyvyllä tekisi mieli haastaa Jumalan logiikkaa: Mitä järkeä on kutsua tähtien tuolle puolen tällaisen viisauden ja lahjakkuuden omaava ihminen aivan kesken kaiken? Olisi ottanut edes minut Jaakon sijasta! Mitä tuhlausta on kutsua taivaan kotiin Jaakon kaltainen musiikillinen nero, pelkkää sydäntä ollut ihminen ja yhteiskunnallinen vaikuttaja jo nyt! Ja silti, ammuttiinhan Toivo Kuulakin vahingossa kansalaissodan voitonjuhlissa ja Mozart kuihtui antibiootin puutteeseen.

Ehkä ihminen ei olekaan tehty vain tätä ajallista aikaamme varten. Ehkä ihminen onkin ikuisuusolento, jonka ajatus on syntynyt jo maailman alussa, Jumalan muistissa? Hetken täällä taivallettuaan hän palaa takaisin maailmankaikkeuden kohtuun? Mene ja tiedä. Ajatuksena jotenkin järkeenkäypä, vaikka järki taitaa olla yliarvostettua maailmassa ajan tuolla puolen.

Olihan se hurjaa touhua! Viuluviikarit ja kaikki. Nauroin partaani, kun viikonloppuna katselin vanhoja pätkiä, jossa Jaakko ja Pekka sukelsivat musiikin historiaan viulu käsiin kasvaneena. Jaakko ja Pekka muistuttivat minun mielestäni hyvin paljon nykyajan lapsia. Heillä keskushermoston jatkeena oli viulu, kun taas tämän päivän lapset on kytketty älypuhelimiin. Viuluviikareissa Jaakko kuulosti niin ihanan pikkuvanhalta. Suora sitaatti: ”Minusta on tärkeää, että tytöt ja pojat soittavat yhdessä orkesterissa.” Juuri näin.

Kuusiston suvulla on massiivinen vaikutus koko 1900-luvun suomalaisen musiikin historiassa. Jopa tämän kirkon kellojensoiton on säveltänyt isoisä Taneli Kuusisto. Isä Ilkan vaikutusta Jaakon musiikillisena esikuvana ei voi yliarvioida. Silti, olisikohan Jaakosta ja Pekasta tullut niin virtuoosimaisia soittajia ilman äiti-Maisan kotikoulua ja harjoittelukuria. Tuskinpa. Lähetämme kaikki Maisalle siunaavat terveiset oman sairautensa voittamiseen.

Jaakon huikean muusikon uran läpikäyntiin voisi käyttää yhden iltapäivän, mutta mainitsen vain, että Jaakko oli yksi Suomen virtuoosimaisimmista viulisteista, maaginen harmoniamestari sovitustöissä, inspiroiva kapellimestari ja säveltäjä, jonka maalasi sankaritarinoita leikkisyydellä, intuitiivisella yllätyksellisyydellä. Ei ihme, että The Who -yhtyeen Pete Townshend kuvasi Jaakon viulukonserton kuuntelukokemusta sanoin ”Mind Blowing”. Jaakko oli muusikkona sopivasti hullu ja hurmaava, joka piti kuitenkin huolen siitä, että tavallinenkin kuulija sai oman elämyksensä ja ahaa-hetkensä.

Sävelasteikossa on 12 säveltä. Jaakon elämässä 48 vuotta. Äkkiseltään voi laskea, että hänen elämänsä oli neljän asteikon mittainen. Elämän laajuutta ei mitata vain vuosien määrällä, vaan sillä, miten laajan ambituksen saamme tuon 12 sävelen avulla aikaan. Hyvällä syyllä voikin sanoa, että Jaakon elämä oli enemmän laaja kuin pitkä.

Jaakolla oli hyvin laaja sydän. Veli Pekka kirjoittaa Jaakosta osuvasti: ”Jaakkoa vaikutti usein olevan monta. Hän ehti valtavasti. Puolisoni Liinan kanssa ihmettelimme usein miten suurten projektien parissa pitkiä päiviä viettävä muusikko kykeni tai jaksoi ja usein jopa miten hän viitsi!”

Tuon tuostakin Jaakon saattoi tavata esimerkiksi puolustamassa merimetsojen oikeuksia ja asiaan liittyvää lainsäädäntöä somessa riehuvia kannattavia asehulluja vastaan. Kylmän rauhallisesti, vaikka vastapuoli suoltaisi mitä. Kylmän rauhallisesti. En minäkään ymmärtänyt sitä kärsivällisyyttä.

Jaakko, nytkin voimme kuulla viulusi valoisan ja lohduttavan soinnin. Ilta on laskeutunut ajan ylle. Lepää rauhassa, sillä aamu on kirkas.

Moni täällä jää Jaakosta kaipaamaan huumoria. Tirskuvaa mielenlaatua. Pöljäilyä. Yksi koomisuuden ilmentymä oli se, kun viimeisen kerran kävin Jaakon luona, puhuimme toisillemme vain ruotsia.

Jaakko teki välillä puisevuudestaan taidetta. Pekka kirjoittaa: ”Jaakko osasi ilmaista useimmat asiat tarpeen tullen niin että hänen puheensa kuulosti Suomen Pankin tiedotteelta kansainvälisten valuuttamarkkinoiden tulevaisuudennäkymistä. Tätäkin tulee ikävä.” Ei lisättävää.

Viimeiset ajat ovat olleet varsinkin teille läheisille hyvin raskaita. Voin vain etäisesti aavistella, miltä Ainosta ja Niilosta tuntuu menettää isä jo näin varhain. Pekka jatkaa: ”Kun kävi ilmi että Jaakon sairaus johtaa meidät tähän tilanteeseen, pälkähti päähäni Sibeliukselta matkittu ajatus ”Kenelle minä nyt soitan?” Myöhemmin olen ymmärtänyt tunteneeni Jaakon tarpeeksi kauan, että voin kysyä häneltä neuvoa muutenkin kuin vaivaamalla häntä rajan takana. Ääni on tuttu ja kuulen sen kyllä. Luulen, että moni läheinen ja kollega tuntee samoin – että Jaakon meiningissä oli aina jotain mikä piti fokuksen asian ytimessä, luomisen mahdollisena, keskustelun kohteliaana, aikataulut kasassa, veneen tankin täynnä, saunan lämpimänä, olemisen helppona ja mutkattomana. Ihmiset saivat ja voivat olla itsensä parhaita versioita.”

Kuolema on vienyt meiltä rakkaan ihmisen pois. Kun me tänään siunaamme Jaakon, voitte olla varmoja siitä, että hän lepää turvallisesti Jumalan vahvoilla käsivarsilla. Niin elämämme kuin kuolemammekin on korkeammassa kädessä, Kristuksen kädessä. Hän on itse kärsinyt ja kuollut sovittaen syntimme. Jumala on herättänyt hänet ja valmistanut meille hänen kauttaan iankaikkisen elämän. Jeesus sanoo:” Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin.”

On tullut luopumisen aika. Me tahdomme kiittää isää, veljeä, lasta, puolisoa ja ystävää Jaakkoa huikeasta matkatoveruudesta. Me rukoilemme voimaa ja rohkeutta kuoleman edessä ja odotamme riemullista jälleennäkemistä vastarannalla iankaikkisuudessa.

Mitä jää Jaakko? Sinä jäät, sillä sinä yönä lähtivät jäät.

Jaakko, nytkin voimme kuulla viulusi valoisan ja lohduttavan soinnin. Ilta on laskeutunut ajan ylle. Lepää rauhassa, sillä aamu on kirkas.”

Mikko Salmi