Muonavarasto elää -sarjassa tällä kertaa laulaja-lauluntekijä Esa Eloranta

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Mitä kuuluu Esa Elorannalle, joka ansiokkaasti aloitteli uraansa vuosikymmeniä sitten Garbon ruorissa Oulussa.

Joko ne keikat kohta taas alkavat? Palaavatko ihmiset entiseen malliin keikoille pandemian jälkeen?

”Keikat alkaa yskähdellen luultavasti,” sanoo oululaislähtöinen lauluntekijä Esa Eloranta.

 ”Uskon, että ihmiset haluavat aina keikoille. Ainakin ne, jotka ovat saaneet livekeikoista elämyksiä.”

Monet lauluntekijät on kertoneet että pandemia on kuivattanut biisihanoja, eikä uutta ole syntynyt. Miten sinulla?

”Oon tehnyt lauluja melko säännöllisesti ihan nuoresta pojasta asti. Mun tekemiseen ei pandemiat, eikä mikään muukaan vaikuta. Siis negatiivisesti. Jotkut elämäntapahtumat buustaavat lauluntekoa kyllä.”

Oulua päässyt lauluihin

Garbo-yhtyeessä kansalliseen suosioon noussut Eloranta on toiminut ammattimaisena lauluntekijänä ja artistina jo 1980-luvulta lähtien.

Artistiuran rauhallisemmilla hetkillä lauluja on syntynyt muillekin artisteille, erityisesti rockin ja iskelmän välimaastoja tallaaville miesartisteille. Elorannan lauluja ovat levyttäneet muun muassa Jorma Kääriäinen, Kari Tapio ja Pate Mustajärvi.

Jos kuulet jo laulua tehdessä korvissasi stadioneiden kohinan, pidätkö biisin itselläsi vai annatko jollekin toiselle artistille?

”Yleensä teen jo lähtökohtaisesti laulun joko itselleni tai jollekin muulle. Stadionin kohina ei vaikuta asiaan. Yritän aina ja varsinkin muille tehdä mahdollisimman hyvän biisin.”

Kerro kolme sinulle merkittävää oululaista paikkaa:

”Pikisaari, Ainolan puisto, Laanilan seutu.”

Ovatko mielikuvat noista paikoista sellaisia, että niistä voisi tehdä laulun?

”Kyllä nuo paikat ovat lauluihin päässeetkin. Osa niistä on julkaisemattomia. Tulevalle Garbo-levylle saattaa päätyä Tehtaan piiput, joka sijoittuu Pikisaaren maisemiin.”

Muonavarasto elää -housebandissä soittavat Aleksi Itkonen: rummut, Mika Juola: basso, Joonas Karjalainen: koskettimet, Teemu Sarkkinen: kitara sekä Enni-Maria Lämsä ja Heidi Salmi: taustalaulut.

Katso koko jakso tai koko Muonavarasto elää -sarja Pohjoinen kulttuurivirta -kanavalta.

Lue myös