Medium Arvet julkaisee uutta musiikkia – innoitusta melankoliaan löytyi Anssi Kelalta

Pitkään valmiina ollut musiikki on nyt julkaistu maailmalle. Medium Arvet vasemmalta oikealle: Aku Varanka, Tuomo Suihkonen, Eetu Moilanen, Samuli Salmela. Kuva: Avea Media

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Uusin julkaisu Mistään ei tuu mitään kertoo yhtyeen mukaan naisesta, joka epätoivoisesti pyrkii löytämään onnea, mutta kokee jatkuvasti uusia pettymyksiä.

”Jos yleensä kappaleissa tai ylipäänsä ihmisten elämässä on jotakin toivoa, niin se toivo on tämän kappaleen päähenkilön elämästä täysin hukassa tai kadonnut.”

Kappaleen kirjoittaja, bändin laulaja-kitaristi Eetu Moilanen kertoo saaneensa idean kappaleeseen autossa Anssi Kelan Milla-biisin inspiroimana.

”Olimme ajamassa toisen kitaristimme Tuomo Suihkosen kanssa Rovaniemen keskustassa, kun radiosta kuului Anssi Kelan Milla. Fiilisteltiin biisiä ja sanoin Tuomolle, että eikö oo nerokas teksti tässä, kun mies kertoo niin yksityiskohtaisesti ja uskottavasti naisen tarinaa.”

”Tästä inspiroituneena tein ensimmäisen version Mistään ei tuu mitään -kappaleesta ja teksti onkin pieniä viilauksia lukuun ottamatta täysin sama kuin silloin”, Moilanen avaa.

Valmis keikkabiisi

Kappale on ollut valmis julkaistavaksi jo pitkän aikaa, mutta yhtye halusi, että se julkaistaan syksyn pimeimpään aikaan, jotta biisin sanoma ja viesti menisi paremmin perille.

Vaikka kappaleen teksti onkin hyvin synkkä, löytyy sävellyspuolelta hittibiisille ominaisia piirteitä, jotka buustaavat kuuntelemaan kappaleen aina uudelleen ja uudelleen sekä laulamaan kertosäettä mukana.

Kappale on myös noussut jo ennen julkaisua yhtyeen yhdeksi tiukimmista livebiiseistä, joka saa yleisön kädet hakkaamaan yhteen ja sekä lyhyt- että pitkähiuksiset fanit heiluttamaan päätään.

Kappale julkaistaan digisinglenä perjantaina 21. lokakuuta 2022.

Medium Arvet:

  • suomirock-yhtye, joka on perustettu Rovaniemellä 2018, mutta toimii nykyisin Oulussa
  • jäsenet: Eetu Moilanen – laulu ja kitarat, Tuomo Suihkonen – kitara, Aku Varanka – basso ja taustalaulu, Samuli Salmela – rummut

Lisätietoja yhtyeestä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lue myös