Kuuska Soi järjestetään elokuussa kaksipäiväisenä – päätähtinä Uriah Heep, The Baseballs sekä laaja kattaus kotimaisia suosikkeja

Saksalaisen The Baseballs -yhtyeen saavutuksiin lukeutuu muun muassa vuoden myydyimmän albumin Emma-palkinto vuodelta 2009. Kuva: RH Entertainment Oy.

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Minna Mäki-Heikkilä

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Jo kuudetta kertaa Kuusisaaressa järjestettävän festivaalin kahdella lavalla nähdään 19.–20. elokuuta kattaus suosittuja kotimaisia artisteja sekä kaksi kansainvälistä artistivierasta: mm. Easy Livin’ ja Lady in Black -hiteistään tunnettu brittiläinen rock-legenda Uriah Heep ja viime vuonna uuden Hotshots-albumin julkaissut saksalainen rock’n roll -yhtye The Baseballs.

Festivaali käynnistyy perjantaina 19. elokuuta, jolloin Kuusisaaren valtaa Uriah Heepin ja The Baseballsin lisäksi persoonallisesta äänestään ja isoista pop-lauluistaan tunnettu oululainen Ellinoora, hurmoksellisista keikoistaan tunnettu Vesterinen Yhtyeineen ja uutta albumiaan valmisteleva Uniklubi. Jännitettävää riittää vielä näiden lisäksi, sillä perjantain pääesiintyjä julkistetaan 1. elokuuta 2022.

Lauantaina Kuuska  Soi -festivaaleilla esiintyvät suomirockin kivijalka Popeda, Suomen tämän vuoden Euroviisuedustajaksi juuri valittu The Rasmus, vaasalainen punk-legenda Klamydia, Negative-yhtyeestä soolouralle lähtenyt Jonne Aaron, muun muassa Marraskuu ja 506 Ikkunaa -hiteistään tunnettu Miljoonasade, netin keskustelupalstoilta sanoituksensa kokoava Kalevauva.fi, energisellä ja monipuolisella tuotannollaan kotimaisen poprockin kiintotähdeksi noussut Irina, pitkästä urastaan ja lukuisista hiteistään tunnettu Abreu, ensi kesänä 40-vuotista uraansa juhliva Kolmas Nainen ja juuri uuden 1000X -albumin julkaissut kotimainen kestosuosikki Neljä Ruusua.

Kuuska Soi sai alkunsa vuonna 2017 järjestetystä Kuuskan paluu -tapahtumasta. Ensimmäinen Soi-festivaali järjestettiin Oulussa kesällä 2018, jolloin Kuuska Soi keräsi noin 13 000 kävijää. Kaupunkifestivaaleille löytyi kysyntää ja seuraavina kesinä kesänä Soi -festivaaleja järjestettiin jo useissa suomalaiskaupungeissa.

Tarkempia tietoja festivaalin ohjelmasta ja lipuista löytyy tapahtuman sivuilta: http://www.kuuskasoi.fi/