Kirjallisuus- ja popkulttuuritapahtuma Kummacon tuo väriä viikonloppuun

Cosplay-pukeutuminen on olennainen osa Kummaconia. Kuva: Studio Korppikela ry

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Pasi Rytinki

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Vuodesta 2015 saakka järjestetty Kummacon on kaikille avoin ja pääsymaksuton kirjallisuus- ja populaarikulttuuritapahtuma. Tämän vuoden tapahtuman teemana on ”lentoon”.

Tapahtuman ohjelmassa ovat perinteisesti olleet edustettuina kirjallisuus, cosplay eli pukuiluharrastus, länsimainen ja japanilainen sarjakuva, science fiction sekä pelit. Tarjolla ovat myös teemaan sopiva kirpputori ja karaoke.

Tapahtuman kirjailijavieras on tänä vuonna Sini Helminen, joka tunnetaan neliosaisesta, kotimaiseen mytologiaan pohjautuvasta nuortenkirjasarjasta Väkiveriset (2017–2019). Sen jälkeen hän on kirjoittanut urbaania fantasiaa, kauhua ja sateenkaariromantiikkaa yhdistelevän Lujaverinen-trilogian, johon kuuluvat Hurme (2021), Sysi (2022) ja Kalma (2023).

Tänä vuonna Suomen ensimmäiseksi sateenkaarevaksi kirjallisuusfestivaaliksi julistautuvan Kummaconin toteuttaa Studio Korppikela ry vapaaehtoisten talkoolaisten sekä yhteistyökumppaneiden avulla. Studio Korppikela on oululainen tapahtuma- ja elokuvakollektiivi sekä OYY:n harrastejärjestö, jonka toiminta on avointa kaikille.

Kummacon 20.–21. toukokuuta Oulun Kansainvälisellä koululla (Kasarmintie 4), la klo 10–22, su klo 11–18.