Kansantanssin suurteokset täyttävät Pohjankartanon lavan – Polokkareilla ja Kirjavilla suurten tunteiden ilta

Polokkareiden esittämä Finaali yhdistää suomalaisen urheilukulttuurin kansantanssiin, kasariestetiikkaan ja karpaaseihin. Kuva: Timo Hukkanen

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Mun Oulu

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Suurten tunteiden ilta -tanssikonsertissa Pohjankartanon lavalla nähdään 13. huhtikuuta kaksi kokopitkää kansantanssiteosta oululaisten Polokkareiden, lappeenrantalaisten Kirjavien sekä eturivin kansanmuusikoiden voimin.

Oululainen kansantanssiryhmä Polokkarit saa vieraita Etelä-Karjalasta, kun lappeenrantalainen kansantanssiryhmä Kirjavat saapuu esiintymään ryhmien yhteiskonserttiin Pohjankartanon saliin.

Suurten tunteiden ilta -konsertissa nähdään Kirjavien teos Eteinen – tanssiteos valinnoista sekä Polokkareiden ensimmäinen koko illan teos Finaali. Molemmat teokset ovat tanssitaiteilija, tanssinopettaja Hanna Poikelan käsialaa ja saivat ensi-iltansa vuonna 2022.

“Yhteistä konserttia on suunniteltu usean vuoden ajan, ja onkin nyt upeaa saada nämä teokset yhdessä oululaisyleisön eteen. Teokset ovat keskenään hyvin erilaisia, mutta niitä yhdistää meitä ympäröivän kulttuurin ja yhteiskunnan ilmiöiden tarkastelu”, koreografi Poikela sanoo.

Molemmilla ryhmillä on taskussaan Pispalan Sottiisin Vuoden kansantanssiyhtyeen tittelit, Kirjavilla vuodelta 2014 ja Polokkareilla vuodelta 2016.

Aikuisuutta ja karpaaseja

Lappeenrantalaisen kansantanssiryhmä Kirjavien Eteinen-tanssiteos käsittelee kolmekymppisten tanssijoiden aikuistumiseen liittyvä ahdinkoa: miten tehdään perhe- ja työelämässä itselleen oikeita valintoja, miten eletään kestävää elämää osana yhteiskuntaa. Kirjavien kanssa lavalle nousee kansanmusiikkiyhtye Polenta.

tanssiteos

Eteinen-teoksessa pohditaan, elämmekö sovussa avattujen ovien kanssa. Teos ammentaa ajankohtaisuudesta ja omakohtaisuudesta, ja se on yksityisten asioiden kautta kaikille yhteinen. Kuva: Kirjavat

Polokkareiden esittämä Finaali puolestaan yhdistää suomalaisen urheilukulttuurin kansantanssiin, kasariestetiikkaan ja karpaaseihin. Livemusiikki säröisestä sähkökitarasta, säkkipillistä ja jykevästä biitistä tuo mieleen Rockyn, Antero Mertarannan ja Finlandian. Räikeän karnevalistinen teos juhlistaa Polokkareiden 25-vuotista historiaa.

Kansantanssin ja kansanmusiikin kärkinimistä koostuva työryhmä lupaa teoksessa suomalaisen kansallistunteen käsittelyä urheilun maailmassa, jossa muun muassa nais- ja miesurheilun välinen epätasa-arvo ja miesneromyytin toksisuus nousevat tarkastelun kohteeksi.

Pitkänlinjan osaajia

Polokkarit on oululainen, omintakeinen kansantanssiryhmä, jossa tanssii liki 30 aikuista kansantanssijaa. Se on perustettu vuonna 1995 Oulunsuun Nuorisoseurassa. Polokkarit koostuu monenikäisistä tanssijoista, joita yhdistää tekemisen ja liikkumisen ilo.

Hanna Poikela on koreografi ja tanssinopettaja (AMK), joka työskentelee Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskuksen osa-aikaisena toiminnanjohtajana. Hän on työskennellyt erityisesti Oulussa aktiivisena tekijänä ja kehittäjänä, luoden useita kokoillan näyttämöteoksia tanssin, musiikin ja teatterin ammattilaisten kanssa sekä monien eturivin kansantanssiryhmien johdossa.

Suurten tunteiden ilta -konsertti 13.4. klo 17 Pohjankartanon sali, Leevi Madetojan katu 1, Oulu. Esityksen kesto n. 2,5 h + 30 min väliaika.