Eeva Maria al-Khazaalin runoteos Dakota on matka ystävän varjossa kasvaneen naisen mieleen

Dakota on Eeva Maria al Khazaalin neljäs julkaistu runoteos. Kirjan julkkareissa oli lämmin ja juhlava tunnelma. Kuva: Mari Kivioja

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Lämminhenkinen julkaisutilaisuus sisälsi runoutta ja musiikkia. Eeva Maria al-Khazaali luki otteen uudesta Dakota-runokirjastaan ja Lajune heitti ankaran keikan tiukkaa lavarunoutta. Illan päätti Tähtimoottori tanssittavalla visuaalisella setillään.

Eeva Maria al-Khazaalin veli Markku Karhunen kertoi tilaisuuden avajaispuheessa runoilijan uran eri vaiheista. Palava into kirjoittamiseen ja taiteeseen syttyi jo lapsena.

Ensimmäinen runokokoelma Unelma julkaistiin jo vuonna 2009, mutta seuraavaa saatiin odottaa yhdeksän vuotta.

“Joskus elämässä tilanteet vaihtelevat. Rakkaus ja etenkin hedelmällinen yhteistyö ntamon kustantaja Jarkko S. Tuusvuoren kanssa siivittivät luovuuden uuteen lentoon”, Karhunen kertoi sisarensa urasta runoilijana.

Pienellä kielialueella runoja kirjoittamalla ei rikastu. Runoilun lisäksi al-Khazaali työskentelee Kulttuurivoimalassa hanketyöntekijänä.

“Runoutta kirjoitetaan rakkaudesta lajiin, sillä Suomessa 400 myytyä runokirjaa on jo paljon” Karhunen summaa ja suosittelee Dakotaa kokemattomallekin lukijalle ensimmäiseksi runokirjaksi.

Nuoruus, ystävyys ja menetys

Eeva Maria al-Khazaalin neljäs runoteos on huikea kasvutarina villin Dakotan, punkkarin ja riot grrrlin varjossa. Minäkertoja peilaa tuntojaan ja kipuiluaan ystävänsä vaikutuspiirissä.

Teema on vahva. Runon kertoja kommentoi sanojaan, ja tuntuu, että kertominen on irtiotto, lopullinen askel varjosta valoon. Viimein hän voi olla erillinen ihminen.

Al-Khazaali kirjoittaa autofiktiivisiä runoteoksia. Oman elämän tapahtumat ovat kerronnan innoittajia.

“Dakotalla on selkeä esikuva, mutta kuten autofiktiossa yleensä, lukija ei voi koskaan tietää, mikä on totta.”

“Teosta oli huojentavaa kirjoittaa, koska materiaalia on kertynyt 25 vuoden ystävyyden aikana. Oli ihana päästää kaikki valloilleen. Kirjoittamisprosessi oli kuin tajunnanvirtaa, jota sitten editoitiin valmiiksi tekstiksi”, al-Khazaali kertoo.

Kiivaimman kirjoittamisvaiheen aikana hän ei lukenut aktiivisesti kirjallisuutta ja teoksella ei ole tietoista esikuvaa.

“Minulla oli tarve kirjalliseen irtiottoon. Halusin eroon kaikesta, josta voisi tulla vaikutteita”, al-Khazaali summaa.

Lavalla uusia sävyjä

Lavarunous on noussut miltei buumiksi. Tapahtumat keräävät täysiä saleja suurimmissa kaupungeissa, ja perinteisille festareillekin pystytetään runotelttoja. 

Eeva Maria al-Khazaali on ilmeikäs ja varma esiintyjä. Dakotan tekstin jatkuva virtaus soljui ja sai tulkinnasta uusia sävyjä.

“En ole sinänsä lavarunoilija, tekstin on kirjoitettu selkeästi painettavaan muotoon. Olen saanut kuitenkin paljon oppia Oulun lavarunousskenestä ja spoken word -artisteilta.”

“Lavalla on mahdollisuus käyttää intonaatiota, taukoja ja elekieltä ohjaamaan kuuntelijaa siihen suuntaan kuin haluaa”, Al-Khazaali valaisee.

Tuottelias aika runoilijana

Al-Khazaalin toinen runokokoelma Että näkisin siitä unia (2018, ntamo) julkaistiin myös englanniksi newyorkilaisen kustantamo Adelaine Booksin toimesta nimellä That I Would Dream About It (2019).

“Julkaisu englanniksi oli suuri, ihana ja upea tilaisuus saada teos Amerikkaan ja kansainvälisille markkinoille. Yhteistyö Adelaine Booksin kanssa kuitenkin päättyi.”

“Lähtisin avoimin mielin julkaisemaan käännöstä uudestakin teoksesta, mutta se ei tällä hetkellä tunnu todennäköiseltä”, al-Khazaali kertoo.

Eeva Maria al-Khazaali on opiskellut myös esittävää taidetta ja elokuva-alaa Isossa Britanniassa. Elokuvaprojektit ovat kuitenkin nyt tauolla.

“Tekeillä oleva elokuva I Want You on nyt teknisten ongelmien takia telakalla. Se julkaistaan aikanaan, mutta aikataulusta on nyt luovuttu”, al-Khazaali kertoo.

Hän keskittyy nyt runouteen, ja kertoo että elää todella tuotteliasta aikaa.

“Seuraava runokokoelma julkaistaan toivottavasti parin vuoden sisällä. Materiaalia on kertynyt jo noin puolen kirjan verran”, hän paljastaa.

Runoilija, elokuvantekijä Eeva Maria al-Khazaali:

  • syntynyt Maaningalla
  • ylioppilas Minna Canthin lukiosta, opiskellut sanataidetta Oriveden Opistossa
  • esittävän taiteen ja elokuva-alan yliopisto-opintoja Isossa-Britanniassa 2008-2011
  • asunut Oulussa vuodesta 2017 lähtien. Perheeseen kuuluu aviomies.
  • runoteokset: Unelma (2009, ntamo), Että näkisin siitä unia (2018, ntamo), That I Would Dream about It (2019, Adelaide Books NY) Paperi, haavoja (2020, ntamo), Dakota (2022, ntamo)
  • elokuva: I Want You, (Tahdon sinut) yhdessä aviopuolison kanssa (valmisteilla)
  • työskentelee hanketyöntekijänä Kulttuurivoimalassa
  • tekee vapaaehtoistyö Mentorit ry:n mentorina